Iloista Pääsiäistä!
Kuten siis jo aikaisemmassa postauksessani kerroin, vietämme pääsiäisen kotikotona Pohjanmaalla. Ei siis tarvinnut huolehtia koristeluista. Meillä kun isä hoitaa sen homman! Minusta tuo asetelma on varsin söpö, varsinkin kun toteuttajana on kuusikymppinen pohjalaismies...
Tämän päivän ohjelmassa on ollut suklaamunien jakaminen rulleille. Rullit eli trullithan kiertävät Pohjanmaalla lankalauantaina. Perinne on eri kuin Karjalasta lähtöisin oleva virpominen. Lapset ovat näillä lakeuksilla pukeutuneet noita-akoiksi jo 1800-luvun puolivälin jälkeen!
Taustalla on ajatus siitä, että pääsiäislauantaina kaikki pahat henget jylläävät ja noita-akat eli trullit (ruotsista) käyvät vahingoittamassa karjaa. Näin todella usein tapahtuikin, vielä 1950-luvulla saattoi navetassa aamulla huomata, että lehmän korvasta oli lähtenyt yöllä pala tai lampaasta villaa. Kateellinen kylän ämmä, jolla oli rullivoimia, oli käynyt pahaa onnea loitsimassa. Mummo kertoi, että tämmöistä tosiaan oli jollekin sattunut.
Meilläpäinhän ei tosiaan ole virvottu, se on aika uusi juttu. Lapsena meillä ei ollut vitsoja aluksi, mutta ne tulivat sitten kyllä jossain vaiheessa 1980-luvun lopulla. Tämä kuva on 1983, ja ilman vitsaa. Ajatus oli enemmän semmoinen karkki tai kepponen -tyyppinen, vähän Halloweenia vastaava.
Samaan pahojen henkien karkotusperinteeseen liittyvät myös pääsiäiskokot. Tämä kuva on viime vuodelta, kun kokot syttyvät vasta myöhemmin tänään.
Ps. arabiaksi tämä päivä on valon lauantai.
5 kommenttia:
Nyt muistuivat taas pohjanmaalaiset perinteet, trullit ja kokot, mieleen. Kokolle tekisi mieli, on aika mukavia muistoja teiniajoilta
Mukavia pyhien jatkoja sinne Pohjanmaalle.
فصح مجيد ، المسيح قام حقاً قام
Hauskaa Paasiaista sinne kotikonnuille!
Virvon varvon tuoreeks terveeks....
Tänä vuonna ei tullut käytyä kokolla, mutta onneksi sentään muutama trulli kävi oven takana.
Olen iloinen näistä Pohjanmaan pääsiäisperinteistä, jotka tuntuvat säilyneen eloisina vielä nykypäivänäkin! :)
enpäs muuten tiennytkään, että Suomessakin on pääsiäisenä kokkoja, tunnen sellaisia vain Saksasta.
Lähetä kommentti