maanantai, 21. kesäkuuta 2010

Baskimaa, osa1: Taidetta Bilbaosta

Heipparallaa! Paljon on vettä tuossa Nerviónjoessa virtaillut jo senkin jälkeen kun tultiin kotiin Baskimaalta. Uusi työpaikka ja kaikki sellainen on kuitenkin vienyt niin paljon aikaa ja mehuja, että ylimääräisiä ei ole paljon jaksellut.

Nyt kuitenkin, kun yleisö on niin hartaasti pyytänyt, täytyy jo vähitellen laittaa näitä kuvia tänne. En laita näitä mitenkään kronologisessa järjestyksessä vaan vähän temaattisesti, siksipä ensin Bilbaosta Espanjan-puoleiselta Baskimaalta. Yläkuvassa keskellä se Bilbaon pääkohde eli Guggenheim-museo
Guggenheim-museon ulkopuolella Jeff Koonsin Tulips. Heijastuksista voi tiirata observoivaa pariskuntaa. Pari viikkoa sitten kuolleen Louise Bourgeoisin Maman-hämähäkki on myös museon pihalla.
Museossa oli näyttely Anish Kapoorin veistoksista, joista yksi myös ulkopuolella.

Guggenheimin museon lisäksi suosittelen kaikille Bilbaon-kävijöille myös Museo de Bellas Artesia. Paikallisia kuulemma harmittaa, kun kaikki turistit käyvät vaan Guggenheimissa ja unohtavat tämän museon, jossa on erinomainen peruskokoelma ja mielenkiintoisia näyttelyitä - me näimme Balenciagan muotiluomuksia ja todella upean valokuvanäyttelyn: Alberto Schommerin retrospektiivin.

Tämmöisen taidepläjäyksen jälkeen on tietenkin nälkä. Meille suositeltiin monelta suunnalta Kafe Antzokiaa, eikä todellakaan turhaan. Lounasajan tarjous on kolmen ruokalajin menu (juomat sisältyvät - viiniä tai baskisiideriä), hintaan 12,50e. Ruoka tarjoillaan entisen teatterin salissa, ja paikka on lounasaikaan todella täynnä paikallisia. Iltaisin sali muuttuu baskien kulttuurikeskukseksi, joten kannattaa pitää silmällä myös esim. konsertteja. Ruoka on perinteistä, konstailematonta ja hyvää! 
Seuraavassa postauksessa ehkä sitten Ranskan Baskimaalle.

2 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Ihana postaus joka herättää taas hirveen Bilbao-kuumeen! Itselle vain Espanjan Baskimaa on tuttu joten kuulen mielenkiinnolla kommentteja Ranskan puolelta.

arleena kirjoitti...

Guggenheimin museo täällä Euroopassa eli Baskimaan Bilbaossa kiinnostaa, New Yorkin on jo nähty. Saa nähdä kulkeeko matka joskus tuonnepäin.