Angorakaneli

Korea-tuliaisia

2011-03-30T08:46:00.000+03:00

Ööö. Sori. Nyt vasta ehdin tänne taas, tämäkin luonnos oli näemmä päivitetty viimeksi 9.2. Ollut varmaan tarkoitus postata Herkun ja koukun Paun tuliaisista Koreasta. Kiitos nyt vaan vielä kerran, jälkikäteen. Tossutkin mahtuivat vallan mainiosti!

Kisu tutki tuliaisia myös. Tikut olivat meistä kaikista parhaita. Krapulajuomapurkkiin ja korealaisolueeseen ei olla vielä uskallettu...

Kirppisjuttu

2011-01-17T21:21:00.001+02:00

Älkää kertoko esimiehilleni. Bloggaan työaikana. Uutisvuorossa on vaihteeksi hiljaisempi ilta. Aina ei suinkaan ole näin vaan työtä painetaan kirjaimellisesti tauotta vuoron ajan. Toisina päivinä sitten tasoittuu hiljaisuudella.

Olimme eilen miehen kanssa myymässä Valtterin kirppiksellä. Muutto on hyvä sen vuoksi, että tulee käytyä kaikki romukaapit läpi, ja muutkin tavarat tietysti. Vein jo useamman laatikollisen kirjoja divariin. Se tuntui vähän kummalliselta sydämen seutuvilla, mutta tila hyllyissä tulee tarpeen. Pitäisi karsia vaan vielä rankemmalla otteella. Olisipa sitten tilaa uusillekin.

Kirpparista. Oli hiljaista sielläkin. Varmaan kova pakkanen jätti porukkaa kotiin, ja tammikuu ei ehkä ole paras myyntiajankohta. Ainakaan vaatteille. Mutta jotain meni kuitenkin, ja pikkuisen tuli voittoakin. Ei silti yhtä paljon kuin yleensä. Kukaan ei esimerkiksi halunnut ostaa Oiva Toikan Krouvi-tuoppeja. (Jos joku haluaa, niitä on kaksi kokoa 50cl - laita sähköpostia.)

Myyntipuuhastelu on kyllä aika hauskaa, ja Valtterilla käy mukavasti kaikensorttisia eksentrisiä hahmoja viihdyttämässä. Eräskin keräilijä osti heti aamutuimaan itselleen yhden lautapelin. Kertoi omistavansa niitä yli 90, ja koska vaimo ei ollut mukana, sai nyt rauhassa ostaa mitä halusi. Laukussa oli jo kaksi muutakin peliä. Toinenkin tapaus sunnuntailta: mieshahmo selasi läpi cd-levyjä. Kasassa oli nippu klassisen musiikin klassikoita, joita tutki hartaasti, jokaisen levyn kohdalla hyräili sen musiikkia asiantuntevasti. Kun lähti, huomasimme että oli järjestänyt CD:t. Ihan totta, huolellisen luokituksen mukaan. Tyyppi tuli sitten vähän myöhemmin takaisin ja tinki itselleen kymmenen niistä levyistä vitosella. Meitä nauratti.

Mutta sorruin minäkin. Vastapäisestä pöydästä pisti silmiin kattolamppu. 70-luvun akryyliä, minusta aika hieno ja varmasti maksetun vitosen arvoinen. Tietäisikö joku tarkemmin suunnittelijasta?

Kuva muuten on huushollissa asuvan miesihmisen käsialaa, syyttäkää sitä laadusta. Pyysin chatissa, että ottaisi kuvan ja lähettäisi sähköpostilla! Ja juu, meillä on yhä joulukuusi. En malta luopua.

Lämmitti sydäntä

2011-01-07T13:38:00.001+02:00

Facebook-tuttu jakoi seinällään tälläistä videota. Sen on tehnyt joku henkilö ilmaiseksi avuksi kaupan omistajattarelle, joka ei ole "kovin kaupallinen" itse. Sekä teosta että videosta jäi hyvä mieli (vaikka tietynlainen hippeys joskus ärsyttää, nyt ei).

Tekijä itse esittelee videoa seuraavasti:

"Tein naapurin kaupantädille mainosvideon ilmaseksi. Se on valinnut/tsekannu itse jokaisen tuotteen kaupassaan 15v. kokemuksella ja nähny paljon vaivaa ja rakkautta sen eteen, että voitas olla vapaita turhista kemikaaleista ja elää terveempinä! Tuotteet on edullisia ja keskustelu tervetullutta.

Mimmi ei tosin ole kovin "kaupallinen" itse joten jeesatkaa sitä back ja jakakaa videota. Kaikki voittaa."

Nyt pitää vielä etsiä tuo kauppa.

Uudenvuodenlupaus

2011-01-02T15:58:00.001+02:00

(kuva kännykällä, pahoittelen laatua)

Uudenvuodenlupaus olkoon se, että päivitän tätä blogia vähän useammin. Syksy oli niin kiireistä, ettei aikaa siihen ollut - eikä ollut mitään täytettäkään kun ei ehtinyt puuhastelemaan, kokkailemaan, kuvaamaan tai lukemaan. Tai mitään muutakaan.

Kertauksena: aloitin siis valokuvauksen ammattimaiset opinnot töiden ohella. Hauskaa, mutta rankkaa: neljä iltaa viikossa töiden jälkeen plus harjoitukset kotona. Joulukuussa koulukin jäi silti vähän rakkaan lapsipuolen asemaan kun tuli lisää mullistuksia: piti muuttaa uuteen kotiin. Edellisestä asunnostamme löytyi hometta, ja koska vuokranantaja ei suostunut keittiötä remontoimaan eikä myöskään antanut lupaa että olisimme sen itse tehneet (!!) päätimme vaihtaa maisemaa.

Uusi asunto on isompi, parempikuntoisempi ja muutenkin kiva, mutta vaatii vähän pientä pintaremonttia. Siihen uusi vuokraisäntä on antanut luvan, jopa rohkaissut, joten täällä sitä varmaan seurataan kevään kuluessa. En kyllä tiedä, millä ajalla sekin tehdään, hommathan eivät ole missään tapauksessa syksystä vähentyneet. Päin vastoin: siirryn taas uusiin töihin, takaisin vuorotyöhön, joten... auts.

Uuteen kotiin oli tietenkin ensimmäisenä pakko koristella joulukuusi. Jo ennen varsinaista muuttoa. Joulukuusi onkin ainut asia, mikä vieläkään asunnosta on kunnolla järjestyksessä. Lähdimme nimittäin suoriltaan Pohjanmaalle joulunviettoon kannettuamme kamat asuntoon, eikä niitä vieläkään kukaan ole ehtinyt kunnolla laittaa paikoilleen. Josko tänään aloittaisi jo, nyt kun on jo melkein toipunut uudenvuodenjuhlinnasta. Pidimme pienelle porukalle bileet tyhjässä vanhassa asunnossa for old times sake, ja siinähän meni myöhään. Tai varhaiseen, miten vain. Onneksi eilen helpotti brunssi mm. Herkku ja koukku -porukan kanssa. Kiitos vielä siitä.

Jos täällä on vielä lukijoita olemassa hiljaiselon jälkeen, tulkaahan sanomaan heippa. Sekä kertomaan, mistä löytää hienoja tapetteja!

Flunssa: pakollinen pysähdys

2010-09-27T15:36:00.000+03:00

Niinhän siinä sitten kävi, kuten arvata saattaa: liian paljon kaikkea, ja kroppa pysäytti. Kunnon kuume ja järjetön nivelkipu koko viime viikon. Nyt jo parempi, ja töissä ja koulussa taas. 

Olin niin kipeä, etten pystynyt tekemään mitään "järkevää" (kuten esim. käsittelemään kuvia) koko viikolla, joten oli oikeasti pakko toteuttaa lääkärin määräystä: lepoa. Luin paljon, kun kerrankin oli aikaa. Vaikka tietenkin katsoin myös telkkarista kaikki hömppäohjelmat, mm. vanhoja Dallasin jaksoja. Mutta kirjojen autuutta: voin nyt lämpimästi suositella kaikkia seuraavia, jotka vihdoin ehdin lukea: 

- Romain Sardounin Kolmastoista kylä (ihan kummallinen nimenkäännös, mutta kaipa "Anna meille meidän syntimme anteeksi" olisi ollut liian pitkä), keskiajalle sijoittuva uskonnollis-poliittinen trilleri, mainiosti rakennettu

 - Annie Barrows & Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (miksi pitkä nimi ei tässä haittaa?) Englannin kanaalisaarten sodanaikaisen miehityksen tarinaa hauskasti kirjeitse kerrottuna

- Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max (kyllä, nyt vasta!) jota tuskin tarvitsee enää esitellä. 

Viikonlopun käytin hillittömään törsäysjuhlaan - uusien vaatteiden lisäksi myös levy- ja kirjakaupoissa. Vihdoin, vihdoinkin ostin ystäväni Miina Supisen Apatosauruksen maan. Nyt polttelee sormia, että pääsisin lukemaan. Toisaalta, koulussa on tänään palkkikameran opetusta (!!) joten en sitä malta jättää väliin.

Anteeksi

2010-09-16T16:48:00.000+03:00

Syvimmät pahoitteluni hiljaiselosta. Työ on vaatinut osansa; vaihdoin uuteen työhön tämän kuun alussa. Se helpotti, että nyt ei tarvitse tehdä vuorotyötä, mutta uuden opettelu ihmee paljon mehuja.

Suurin syy ajankäytön ongelmiin on kuitenkin se, että aloitin samaan aikaan myös koulun. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni: uskalsin vihdoin hakea opiskelemaan valokuvausta ja pääsin ensi yrittämällä! Koulu on kaksivuotinen iltalinja, ja valmistaa valokuvaajan ammattitutkintoon. Nyt parin viikon jälkeen voin sanoa, että on todella kiinnostavaa ja hyvää opetusta!

Kävimme eilen luokkaretkellä Designmuseossa Daniela Talvitien Fashion Photo Helsinki -näyttelyssä. Daniela itse kertoi meille kuvistaan - on koulun entinen oppilas hänkin! Käykääpä katsomassa näyttely, vielä ehtii!

Kuva: Daniela Talvitie

Myrskyn ratsastajat

2010-08-09T11:28:00.000+03:00

Kuvia eilisestä maailmanlopusta. Aivan huikea myrsky Helsingin yllä! Ensin kaikki meni ihan keltaiseksi, sen jälkeen pilvirintama vyöryi kaupungin yli, kumina alkoi ja lopulta tuli pimeys ja piiskaava sade, rakeitakin. 

Aika friikki tuo suppilopilven alaosa!

Hieman tämän jälkeen pyykit lensivät iloisesti lepattaen naapuritalon kattojen yllä. Se lie sellainen syöksyvirtaus. Onneksi ei ollut sen kovempi!

Lapissa

2010-07-23T15:31:00.000+03:00

Käytiin Kittilässä häitä tanssimassa. Niistä myöhemmin. Pidettiin samalla mini-lomaa Rovaniemellä pari päivää eikä tehty oikein mitään, mikä oli mukavaa. Husky-farmilla sentään, ja Arktikumissa.

Pissalleko tällä on kiire?

Syrjinnästä vapaa alue

2010-07-09T16:42:00.000+03:00

Viime aikoina on ottanut ihan tosissaan päähän. Nimittäin uutisten seuraaminen (tai niiden tuottaminen!) Tämä maailma on ihan järjetön ja ihmiset ovat typeriä.

Piti analysoida tässä ne kaikki, josta suutuin viikon aikana (mm. Porvoon ammuskelu ja käsiasekeskustelu. Sukupuolineutraalin avioliittolain kommentointi sekä Pride-ja Seta-iskut. Noihin liittyen tämä ja tämä. CNN-potkut. Iranilaisnaisen kivitystuomio. Israelin ulkoministerin kommentit Suomessa.) Kirjoittaessani tulin kuitenkin taas niin vihaiseksi, että pyyhin koko homman. En jaksa kiehua liemessä, aurinkoisena vapaapäivänä.

"On vain kaksi asiaa, jotka ovat äärettömiä: universumi ja ihmisten tyhmyys. Enkä ole täysin varma ensiksimainitusta"

- Albert Einstein.

Laitetaan nyt vaan näitä iloisia kuvia Helsingin Pridestä.

Ps. tämä nauratti tänään kovasti. Lehden satiiri helpottaa usein, 

kun maailmaa ei vaan jaksaisi.

Tommy

2010-07-03T11:23:00.000+03:00

Jokainen
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään

tietää

että jatkuvilla hyväilyillä
on ihmeitä tekevä voima

En haluaisi olla pelkkää
löysää lihaa ja velttoa verta, en
sokeaa, kasvotonta kaipausta
 

Haluaisin olla
pienen pieni pilvenhattara,
sellainen helposti hajoava,
tuskin paljain silmin näkyvä
Haluaisin sinun olevan tuuli
joka minua kuljettaa
kohti taivaan rantaa, sinne kauas
missä kuopii neljäs elämä,
yhä seittien peittämä
  

Tommy Tabermann (1947 - 2010) 

Kesähaikeutta

2010-06-30T15:55:00.000+03:00

Juhannus tuli ja meni - töissä. Se ei ollut oma valinta. Ei silti, että olisin halunnut mihinkään riekkumaan, mutta kaipasin mökille järven rantaan, lokkien kirkunaan, mummon tekemän saunavihdan kanssa lauteille, isän savustamaa kalaa syömään.

Töissä olen taas, tänäkin helteisenä päivänä. Ei lomaa tänä kesänä. Vapaisiin on 50 tuntia, siitä 27,5 vielä töissä. Sisällä on lämmin ja tukkoinen ilma, edes ikkunoita ei saa avata. Ikkunasta näkyy palanen sinistä taivasta. Haaveilen karkaamisesta. Ikkunasta näkyy myös maisema kadulle - naapuritalon asunnon läpi! 

Kotona on tuoksunut liljoilta jo viikkokausia. Ostan uusia aina kun edelliset kuolevat. Pionit eivät auenneet juhannukseksi maljakossa, eivät ole auenneet vieläkään, tuskin edes aukeavat. Harmittaa. Vihannestorilla vedin överit. Tuoreita kesäporkkanoita! Varhaisperunoita! Kevätsipulia! Retiisejä! Herneitä! Yrttejä ja salaattia!

Kaipaan maalle.

Baskimaa, osa 2

2010-06-22T23:27:00.000+03:00

Piti keksiä joku teema kuville, mutta en sitten keksinytkään. Nämä kuvat ovat nyt vaan ihan randomilla.

Nämä kuvat Bayonnesta, Ranskan-puoleisen Baskimaan pääkaupungista. Tuo alin kuva Bayonnen katedraalista on itse asiassa maisema majapaikan ikkunasta...

San Sebastianista eli euskaraksi Donostianista, Espanjan puolelta. 

Huikeita pikkuteitä Pyreneiden vuoriston juurella. Alueella elää puolivillejä pottock-poneja.

Espeletten pippurikylän raitti.

Biarritzin hengenpelastajat harjoittelee.

St-Jean-De-Luzin kalastajakylä.

Vielä pari Bayonnesta. Huomatkaa lihakaupan harmaahapsinen myyjätär. Eläkeiästä kuultukaan...

Seuraavissa kuvissa on teema, romantiikkaa luvassa! 

Baskimaa, osa1: Taidetta Bilbaosta

2010-06-21T22:35:00.001+03:00

Heipparallaa! Paljon on vettä tuossa Nerviónjoessa virtaillut jo senkin jälkeen kun tultiin kotiin Baskimaalta. Uusi työpaikka ja kaikki sellainen on kuitenkin vienyt niin paljon aikaa ja mehuja, että ylimääräisiä ei ole paljon jaksellut.

Nyt kuitenkin, kun yleisö on niin hartaasti pyytänyt, täytyy jo vähitellen laittaa näitä kuvia tänne. En laita näitä mitenkään kronologisessa järjestyksessä vaan vähän temaattisesti, siksipä ensin Bilbaosta Espanjan-puoleiselta Baskimaalta. Yläkuvassa keskellä se Bilbaon pääkohde eli Guggenheim-museo. 

Guggenheim-museon ulkopuolella Jeff Koonsin Tulips. Heijastuksista voi tiirata observoivaa pariskuntaa. Pari viikkoa sitten kuolleen Louise Bourgeoisin Maman-hämähäkki on myös museon pihalla.

Museossa oli näyttely Anish Kapoorin veistoksista, joista yksi myös ulkopuolella.

Guggenheimin museon lisäksi suosittelen kaikille Bilbaon-kävijöille myös Museo de Bellas Artesia. Paikallisia kuulemma harmittaa, kun kaikki turistit käyvät vaan Guggenheimissa ja unohtavat tämän museon, jossa on erinomainen peruskokoelma ja mielenkiintoisia näyttelyitä - me näimme Balenciagan muotiluomuksia ja todella upean valokuvanäyttelyn: Alberto Schommerin retrospektiivin.

Tämmöisen taidepläjäyksen jälkeen on tietenkin nälkä. Meille suositeltiin monelta suunnalta Kafe Antzokiaa, eikä todellakaan turhaan. Lounasajan tarjous on kolmen ruokalajin menu (juomat sisältyvät - viiniä tai baskisiideriä), hintaan 12,50e. Ruoka tarjoillaan entisen teatterin salissa, ja paikka on lounasaikaan todella täynnä paikallisia. Iltaisin sali muuttuu baskien kulttuurikeskukseksi, joten kannattaa pitää silmällä myös esim. konsertteja. Ruoka on perinteistä, konstailematonta ja hyvää!  

Seuraavassa postauksessa ehkä sitten Ranskan Baskimaalle.

Terveisiä Baskimaasta!

2010-05-23T23:59:00.001+03:00

Tämä bloggaus ei taas ole oikein edennyt. Yksi syy on lomareissu Baskimaahan, josta kuvareportaasia pikimmiten. Tämä avaruudellinen näpsy on lentokoneen ikkunasta.

Oppia hakemassa

2010-04-29T12:59:00.000+03:00

Vielä ehtii! Salon taidemuseossa on mielettömän hieno Magnum-valokuvaaja Steve McCurryn retrospektiivi.

Tein eilen pyhiinvaelluksen Saloon. McCurry on ollut minun esikuvani valokuvauksen suhteen jo vuosia ja vuosia. Muistatte varmaan National Geographicin kannessa olleen afgaanitytön, jonka läpitunkeva katse porautui suoraan sieluun? Se löytyy googlettamalla, ellette. En laita sitä tähän, koska se on ollut kaikkialla. Sen sijaan laitan tämän:

Kuva: Steve McCurry, 1982. Near Beirut.

Myös tämä kuva on Salon näyttelyssä. En ollut sitä nähnyt aiemmin, melkein kaikki muut kuvat olin. Minulla on useampiakin hänen kirjojaan, ja toki McCurryn kuvia näkyy tämän tästä. Olisikin kiinnostavaa nähdä näitä hänen aiempia kuviaan enemmän.

Koska olin nähnyt jo niin paljon kuvia, ensin olin vähän pettynyt. Olen myös itse käynyt suurimmassa osassa paikoista, jossa McCurry on kuvannut, joten eksotiikkakin on mennyt. Sitten aloin kuunnella muiden kävijöiden kommentteja ja tajusin jälleen kerran kuvien upeuden. Joskus pitää katsoa muiden silmillä!

Päätin, että nyt viimein vihdoin minun on pakko saada omat kuvani jollain lailla esille, pois oman koneen syövereistä. Ne eivät luonnollisestikaan ole McCurryn tasoisia, mutta silti. Koneella on noin 5000 kuvaa Afganistanista, Lähi-idästä, Intiasta, Nepalista, Afrikasta, Kambodzasta, Mongoliasta... Mitä minä niille teen?
Ideoita?

Yksi kuvani, johon McCurry on selvästi vaikuttanut. Nahr el-Baredin pakolaisleirin taisteluita paennut tyttö, kuvattu Beddawin pakolaisleirillä Pohjois-Libanonissa heinäkuussa 2007.

Sokerina pohjalla

2010-04-28T10:50:00.000+03:00

Ihan vaan ilmoitus, että juu, hengissä ollaan. Tässä kuussa tämä blogi on kyllä jäänyt ihan lapsipuolen asemaan. Ensin kipeänä pari viikkoa, sitten hoidettu kaikkia niitä rästiin jääneitä hommia taudin ajalta. Huokaus.

Matkakuumetta on myös podettu. Ilmeisesti jopa kissa kinuaa reppureissuun. Katsotaan, mitä toukokuu tuo tullessaan, pieni loma olisi poikaa. Kesällähän meillä ei sitä ole, kummallakaan. Ihanaa tämä pätkätyöarki!

Asia, joka on kovasti naurattanut (Twitterin tuhkapilvihuumorin lisäksi) sairasvuoteella ja työtauoilla on Facebookissa levinnyt Ei menny niinku Strömsössä -ryhmä. Jos ette vielä ole käyneet kuviin tutustumassa, suosittelen! Aiheuttanut huutonaurua ja naurun kyyneliä itsessä ja lähipiirissä. Ja sitten kun on tarpeeksi nauranut, näin voi käydä. Kokeilin juuri tuolta ryhmästä oppimaani niksiä siman teossa, että kivettynyttä fariinisokeria voi pehmittää pienessä vesitilkassa mikrossa. Sitä olisi varmaan pitänyt lämmittää vähän vähemmän...

Nauratti niin paljon, että kuva jäi epätarkaksi. Sekunti tämän jälkeen kamera putosi näpeistä kissan vesikuppiin, joka puolestaan teki komean kolmoissalkovin samalla loiskien kaikki vedet kaaressa ympäri keittiötä. Kameraan tuli klommo. Tässä vaiheessa jo ulvoin naurusta. Meni just niinku Strömsössä, juu!

Hautajaiskukkia

2010-04-14T19:21:00.000+03:00

Krysanteemit ovat jostain syystä minun mielestäni hautajaiskukkia enkä pidä niistä yhtään. Mieheni pitää. Hän ostaa niitä usein kotiin. Koko hommasta on tullut jo vitsi meidän välillemme. 

Kun makasin kipeänä sohvalla, mies huusi tullessaan jo ovelta: "Mä toin sulle hautajaiskukkia!" Ei saa naurattaa kurkkukipuista!

Onkohan siedätyshoito auttanut, koska nyt nuo keltaiset "krysikukat" (mies ei ihan muista mikä se nimi olikaan suomeksi) näyttävät jo aika pirteiltä ja kivoilta, varsinkin vihreissä suojaruukuissa.

Onko teillä joitain kukkia, joista ette pidä?

Kevät holahti

2010-04-13T19:24:00.001+03:00

Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi pulipuli. Joo, aivot on juuri tuossa kuosissa. Pääsiäisen aikaan Pohjanmaalla oli vielä vähän lunta, joka suli silmissä. Siellä asuva kaverini suunnitteli panevansa isäntänsä kaivamaan kaivinkoneella tekojärven, jonka rannalle mökki. Ei kuulemma tarvitse enää, kun siinä missä pellot ennen alkoivat tuvannurkalla, on nyt valtava järvi. Joutsenet siellä polskivat, pylly pystyssä.

Muuten onkin ärrinmurrin. Nyt on kurkku ollut kipeä pitkäperjantaista asti. Meni niin pahaksi että äänikin katosi, kipu oli suorastaan lamauttava, ja kävin lääkärissä eilen. "Mystinen ja erittäin paha kurkkutulehdus, joka ei ole angiina", "kokeillaan nyt jos penisiliini tehoaisi". Eläköön suomalainen terveydenhoito! No, onneksi penisiliini tuntuu kyllä purevan.

Olisi ollut sovittuna erittäin mielenkiintoinen työkeikka, aivan uudenlainen ja todella haasteellinen, josta olin innostunut. Piti perua. Ottaa päähän. Tuleehan noita, lohduttelevat, mutta harmittaa silti. Ja tämmöiselle vapaalle taiteilijalle se tarkoitti ihan lovea tuloihinkin. Vaikka eniten harmittaa kokemuksetta jääminen. Olisi päässyt jopa työmatkalle, ihan Pohjois-Savoon asti. Melekeen ulukomaille!

Viikonloppuna ulkona kait paistoi aurinko. Minä vaan makasin vuodesohvasta levitetyssä pesässä kuin mehiläiskuningatar ja viitoin (ei kulkenut se ääni!) että lisää hunajaa ja jäätelöä (lääkkeeksi!). Kurkku oli niin kipeä että niellessä tuli aina kyyneleet silmiin. Siksipä olin vesikauhuinen kuolaava koira, ja kiukusta ja kivusta vielä murisin. Onneksi, onneksi lääkkeet alkoivat tepsiä heti, en olisi kestänyt enää.

Nyt aion kaiken uhalla lähteä ulos pienelle kävelylle katsomaan, mitä melkein viikossa ulkona on tapahtunut.

PS. tämmöinen löytyi kamerasta. En tiedä mikä hutiotos, mutta minusta aika makea abstrakti.

Pääsiäistä Pohjanmaalta!

2010-04-03T14:22:00.002+03:00

Iloista Pääsiäistä!

Kuten siis jo aikaisemmassa postauksessani kerroin, vietämme pääsiäisen kotikotona Pohjanmaalla. Ei siis tarvinnut huolehtia koristeluista. Meillä kun isä hoitaa sen homman! Minusta tuo asetelma on varsin söpö, varsinkin kun toteuttajana on kuusikymppinen pohjalaismies...

Tämän päivän ohjelmassa on ollut suklaamunien jakaminen rulleille. Rullit eli trullithan kiertävät Pohjanmaalla lankalauantaina. Perinne on eri kuin Karjalasta lähtöisin oleva virpominen. Lapset ovat näillä lakeuksilla pukeutuneet noita-akoiksi jo 1800-luvun puolivälin jälkeen!

Taustalla on ajatus siitä, että pääsiäislauantaina kaikki pahat henget jylläävät ja noita-akat eli trullit (ruotsista) käyvät vahingoittamassa karjaa. Näin todella usein tapahtuikin, vielä 1950-luvulla saattoi navetassa aamulla huomata, että lehmän korvasta oli lähtenyt yöllä pala tai lampaasta villaa. Kateellinen kylän ämmä, jolla oli rullivoimia, oli käynyt pahaa onnea loitsimassa. Mummo kertoi, että tämmöistä tosiaan oli jollekin sattunut.

Meilläpäinhän ei tosiaan ole virvottu, se on aika uusi juttu. Lapsena meillä ei ollut vitsoja aluksi, mutta ne tulivat sitten kyllä jossain vaiheessa 1980-luvun lopulla. Tämä kuva on 1983, ja ilman vitsaa. Ajatus oli enemmän semmoinen karkki tai kepponen -tyyppinen, vähän Halloweenia vastaava.

Samaan pahojen henkien karkotusperinteeseen liittyvät myös pääsiäiskokot. Tämä kuva on viime vuodelta, kun kokot syttyvät vasta myöhemmin tänään.

Ps. arabiaksi tämä päivä on valon lauantai.

Kevätkiukku

2010-03-31T22:17:00.001+03:00

Ihan tyhmä juttu koko tämä kevät. Nyt kun on jo valoisampaa niin kaikki pölyt ja liat näkyvät ja niille pitäisi tehdä jotain. Alkoi viikonloppuna ottaa ihan tosiaan kaaliin, kun kaikkien muiden kodit blogeissa ja lehdissä olivat niin hienoja ja järjestettyjä, ja meillä vaan romua on kaikki nurkat täynnä. Ja pölyä ja kissankarvoja. Minimalistista tyyliä meiltä on turha hakea, mutta kaikki ne boheemit, värikkäät ja tavarakylläiset koditkin ovat aina jossain järjestyksessä. Meillä se on lähinnä luova kaaos. Enkä siitä luovuudestakaan ole aina ihan varma.

Palmusunnuntai tuli ja meni, eikä meillä ollut tietoakaan pääsiäisestä. Ei pajunkissoja, ei pääsiäiskukkia. Ne kukat kun kuolivat jo ennen. (Kuva todistusaineistona että ne olivat olemassa.)

Munat olivat myös maalaamatta, koska en löytänyt maaleja. Vesivärit on varmaan kiikutettu jossain vaiheessa kotikotiin. Testasin maalausta pastelliliiduilla. Ei onnistunut. Otti entistä enemmän päähän. Kunnes aloin purkaa kiukkua väreillä paperille. Yhtäkkiä ei kiukuttanutkaan enää.(Miksi piirrän ja maalaan enää niin harvoin?!)

Mitä väliä pääsiäiskoristeilla, kun se kuitenkin vietetään vanhemmilla. Mitä väliä munilla, ovathan ne noinkin kauniita. Ja mitä siivoukseen tulee, nyt niskasta kiinni.

Siivosin apinan raivolla, ja heittelin turhia rojuja pusseihin. Kiikutin lopulta kirppikselle kaksi isoa säkkiä. Osa tarpeettomasta siirtyi säilytyslaatikoihin lepokiertoon. Pyykit tuoleilta viikatuiksi tai pyykkiin. Helpotti edes vähän. Ikkunat ehtii pestä pääsiäisen jälkeenkin! Mutta mitä tehdä tuhansille kirjoille, parahdusahdistus. Olisiko teillä ideoita?

Lopuksi vielä kuva lauantain Earth Hourin ajalta. Tuli mielentilaan sopiva viktoriaaninen synkistelytunnelma, kun poltin bileistä jääneiden mustien kynttilöiden jämiä ja vieressä virui puolikuolleita krysanteemejä. Goth!

Harmauden iloksi

2010-03-29T23:24:00.002+03:00

Tämä hauska kuva Israelista, kuvaaja Jean Spector ja kuva täältä. Linkin takana 15 kuvaa Lonely Planetin valokuvakilpailun saaliista, kaikki aivan uskomattoman hienoja. Kilpailu on kaiketi vielä käynnissä, joten jos sinulla on hienoja kuvia, sinne vaan. Taso on kyllä huikea.

Täällä on nyt taas pari päivää lähinnä pidetty sadetta ja katsottu valoisampaa maailmaa internetin suodattimen kautta. Mutta harmaa tuo vihreän, sanovat.

Vihreää, vihreää!

2010-03-27T20:15:00.000+02:00

Onko tämäkin kevään merkki, kun kaikkea vihreää ruokaakin tekee niin kovasti mieli? Varsinkin pinaatinhimo on kivunnut aivan uskomattomiin mittoihin. Jokin aika sitten jo postasinkin pinaatti-mustikasta.

 Tein myös pinaatti-mansikka-salaattia (kiitos Allu vinkistä) - siihen tuli vain tuoretta pinaattia ja tuoreita mansikoita. Tuoreet ulkomaiset mansikathan ovat näin talvella varsinkin melko puisia, mutta salaatissa se ei haittaa. En tällä kertaa tehnyt erityistä kastiketta (ei ollut aineksia), laitoin vain sormisuolaa, chilijauhetta - sopii älyttömän hyvin mansikoihin - ja balsamicoa.

Yhtenä aamuna kokeilin myös viherpirtelöä. Laitoin siihen puoli ruukkua salaattia, puolikkaan kurkun, neljäsosan hunajamelonia, puoli ruukkua persiljaa ja kourallisen tuoretta basilikaa ja pikkuisen tuoretta inkivääriä. Olisin laittanut tuoretta minttua, jos olisi ollut.

Toinen himokkini pinaatin ohella on parsakaali. Tässä pastassa yhdistyvät molemmat!

Kevätpasta

Syöjien mukaan tummaa pastaa

Pieni parsakaali

1 punasipuli

2 valkosipulinkynttä

Pussillinen pakastepinaattia

1 prk kookos-lime-ruokakermaa

n. 200g katkarapuja

Suolaa, pippuria 

Keitä pasta ohjeen mukaan. Pilko ja kuullota sipulit öljyssä. Lisää palottu parsakaali, hauduta hetki. Lisää ruokakerma ja pinaatti, kiehuta n. 10 min. Lisää sitten jäiset katkaravut, keitä vain hetki kunnes sulavat. Mausta.

(Jälkihuomautus: olisin laittanut vielä pakasteherneitä, jos olisi ollut, tai vihreitä papuja. Kastike vaatisi myös ehkä vähän suurustamista.)

Nyt kiireesti sytyttämään kynttilöitä! Earth Hour alkaa ihan kohta.

Kevään merkki

2010-03-26T20:41:00.000+02:00

Ilmassa on. Ehkä talvi sittenkin taittuu. Auringonlaskuissa alkaa olla pastellivärejä. Ei tosin tänään, tänään satoi. Hyvä niin - vie lumen. Pesin ikkunoita, jotta aurinko näyttäytyisi kirkkaampana. Kukissa hauskasti sama sävy kuin taivaalla. 

Hauskaa viikonloppua!

Kissajoogaa

2010-03-25T23:51:00.001+02:00

Olen hurahtanut muotilajeihin. Astangajoogaa olen harrastanut jo jonkin aikaa epäsäännöllisesti, ja pari kuukautta sitten aloitin myös pilateksen.

Sattui niin, että päädyin vahingossa erittäin hyvän (ja myös jonkin verran tunnetun) ohjaajan, Fatima Witickin, tunneille. Hän on erittäin vaativa, mutta samalla tietää myös mitä tekee. Lisäksi hänellä on fiksuja mielipiteitä.

"Kissan kehräys on pilates/joogahengitystä puhtaimmillaan. Kun kissa kehrää, sen vatsa ei liiku ja ääni tulee kurkunpään kautta. Teidän pitää hengittää samalla tavalla. Sitäpaitsi kissa myös joogaa. Se venyttelee luonnollisesti vaistollaan, mutta meidän ihmisten pitää opetella se. Katsokaa kissoja, niin opitte kehonhallintaa!"

Kissa on todella varsinainen joogaguru. Joskus on vitsailtu, että muinaiset joogit saivat idean koko touhuun juuri kissoja tarkkailemalla. Katsokaa vaikka täältä ja täältä kissojen antamia esimerkkejä jooga-asanoista.

Nämä karvagurut opettavat kuitenkin joogaa kokonaisvaltaisesti elämänhallintana. Tässä siis:

Kissadietti

1. Lepo. Riittävä määrä sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin edellyttäjänä. Myös päiväunet.

2. Venyttely. Päivittäinen annos takaa notkean kropan ja liikkeen sulavuuden, tasapainon ja kurvit kohdallaan. Kts. yllä olevista linkeistä liikkeitä.  

3. Liikkuminen. Nopeina pyrähdyksinä, jotka ovat hauskoja  - sopivassa määrin sekä takaa-ajoa (siis aerobista, ja enemmän intervalleina) että hyppyjä ja kiinniottoleikkejä (lihaskunto). Ja silloin kun ei huvita niin ei tosiaan huvita. Katso kohta lepo.

4. Ruoka. Paljon proteiineja, vähän hiilihydraatteja. Pieniä annoksia mutta usein. Ja vain sitä, mikä maistuu hyvälle! Tonnikala nam, raejuusto nam. Kermakin olisi nam, mutta sitä vain juhlapäivinä. Lisäksi vihreää, joka auttaa ruuansulatusta. Rasva saa turkin kiiltämään. Sokeri ei kuulu kissojen ruokavalioon. 

5. Valo. Mikään ei tee kropalle ja mielelle enemmän hyvää kuin auringonläikästä nauttiminen.

6. Pysähtyminen. On ihan normaalia pysähtyä kesken kaiken tuijottamaan tyhjyyteen. Jotkut sitä meditoinniksikin kutsuvat.

7. Haaveilu. Erityisesti ikkunalaudalla.

8. Puhtaus. Päivittäinen peseytyminen.

9. Syli. Aivan ehdottoman tärkeää on saada päivittäinen masunrapsutus.

10. Tärkeää on myös joskus pysähtyä haistelemaan kukkia.

Kohtuus - vähemmän, hitaammin

2010-03-23T23:24:00.001+02:00

YLEllä oli tänään mielenkiintoinen uutinen siitä, kuinka ns. downshifting kiinnostaa kolmekymppisiä. Ilmiötähän on ollut jo kauan ilmassa ja olemassa ennen kuin sille on saatu tämä muotinimi, jota suomennetaan joskus kohtuullistamiseksi tai vapaaehtoiseksi vaatimattomuudeksi.

Ajatuksena on, että halutaan vähentää töitä esimerkiksi lyhentämällä työaikaa tai vaihtaa alaa johonkin itseä enemmän kiinnostavaan, samalla kun vähennetään kuluttamista. Se ei siis tarkoita työn tekemisen lopettamista kokonaan ja rupeamalla laiskaksi, kuten jotkut keskustelupalstoilla ovat tulkinneet. 

Kolmekymppisille pätkätyön ammattilaisille on jo tähän mennessä normaali työaika ollut utopiaa. On ollut pakko tehdä ihan hulluja työpäiviä ja  -viikkoja hampaat irvessä siinä toivossa, että pätkätyöt jatkuisivat, ehkä joskus jopa vakinaistettaisiinkin. Aina on ollut joku selän takana läähättäjä kirimässä ohi, jos itse väsyy tahtiin. Onko ihme, jos ihmiset palavat loppuun, ovat sairauslomalla, käyttävät kourakaupalla masennus- ja unilääkkeitä ja jotkut joutuvat lopulta sairauseläkkeellekin - siis kolmekymppisenä!

Pullamössösukupolvesta nalkuttavat voisivat mennä itseensä ja miettiä, jaksaisivatko ja pystyisivätkö itse. Työelämä kun on muuttunut parissa vuosikymmenessä vauhtia, joka ei ole enää järjellistä ja ihmiselle tarkoitettua. Tästä myllystä haluaa tai lentää ulos yksi jos toinenkin.

Minä hyppäsin kehästä vähän liian myöhään. Pahin oli jo oikeastaan ehtinyt tapahtua. Burnout oli käytännössä päällä tehtyäni vuosia pätkätöitä ilman kunnon lomia, henkisesti raskaita työkeikkoja ja lopulta kovan paineen alla, työssä jossa en viihtynyt, pahimmillaan 17-tuntisia työpäiviä. Tuntui, että työpanosta ei arvostettu lainkaan samalla kun vaan taakkaa lisättiin koko ajan. Lopulta sanoin ei kiitos seuraavalle pätkälle ja repäisin irti. Se oli kuitenkin jo liian myöhään, sillä vaikka vuoden reppureissu tasasikin, sairastuin silti vakavaan masennukseen kaiken tämän jälkeen, viivästyneesti. Olisi pitänyt ymmärtää hellittää jo aiemmin.

Vaikka nyt jo jaksaisin ja pää kestäisi, tuskin menisin enää samanlaiseen myllytykseen. Tämän läpikäyneenä jotkut muut arvot kiinnostavat aika paljon enemmän. Minä olen siis kai tuommoinen downshiftari ihan olosuhteidenkin pakosta. Samaan aikaan kun itsellä meni heikosti, myös useat ystävät ja kollegat voivat pahoin, olivat sairauslomilla ynnä muuta. Siis kolmekymppiset! (En jaksa olla korostamatta sitä, koska se on niin sairasta. Siis yhteiskunta on sairas.)

Siis hitaammin ja vähemmän. Tähän ajattelutapaan liittyy myös ajatus erilaisista elämäntavoista, ennen kaikkea suhteesta kuluttamiseen. Kun ei ole niin paljon millä kuluttaa, pitää miettiä valintojaankin. Kriittiset sanovat, että milläs sitten asuntolainaa lyhentää, jos tekee vähemmän töitä. No, sen asunnon voi myydä ja muuttaa halvempaan. Esimerkiksi. Elämä on valintakysymys. Ei kaikkien ole pakko tehdä samalla tavalla, niin kuin "kuuluu tehdä".

Monilla on ekologiset arvot, jotka korostuvat. Kierrätetään kaikki mikä voidaan, ostetaan kirpputoreilta se mitä tarvitaan. Säästetään sähköä ja vettä (ja samalla rahaakin, eikä vain luontoa). Suhde omistamiseen on erilainen; ei ole autoa tai omistusasuntoa. Vähemmälläkin pärjää. Jotkut muuttavat maalle vanhaan rämään puutaloon ja kunnostavat sitä. Syödään lähiruokaa ja luomua.

Slow life, slow food, slow travel. Vähemmän paineita. Näin myös meillä, nykyisin entistä enemmän. Minähän olen aina käyttänyt kaikki viimeiset roponikin (ja myös lainatut...) matkustamiseen. Hitaasti, lentämistä mahdollisimman pitkälle välttäen. Aina erittäin pienellä budjetilla, välillä niin että on pohtinut onko se nyt sitten ollut sen väärtiä tulla kirpunsyömäksi (on). Sillä on ollut sitten se hinta, että en omista edelleenkään mitään "suurta".

Homing ja uusmummous. Tässä valitussa niukkuudessa on henkenä myös vähän palaaminen isovanhempien aikaan, jolloin tavarat tehtiin mielellään itse ja käytettiin viimeiseen saakka hyödyksi. Mummola on ollut sisustuksessa - ja vaatteissakin - jo pitkään se paikka, josta trendit on etsitty. Mummola tuo turvaa. Perinteiset käsityöt, kotona tehty ruoka, leivonta. Kerätään ja hillotaan marjat, säilötään juurekset. Otetaan ehkä kotitalouseläimiä, kasvatetaan omat kasvikset. Lapset saatetaan hoitaa kotona, lähellä, niin kuin ennen vanhaan. Hakataan itse lämmityspuut pönttöuuneihin, laitetaan ruokaa leivinuunissa ja puuhellalla.

Haaveena on vanha rintamamiestalo, jota kunnostaa ja jonka puutarhaa laittaa. Hitaasti.

Kaikki kuvat olen ottanut yhdestä autiotalosta lähellä vanhempien kotia.

Veden varassa

2010-03-21T23:31:00.000+02:00

Veden varassa, sunnuntai. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Museossa ja altaassa. 

 Susanna Majurin näyttely Valokuvataiteen museossa on upea. Majurin kuvissa yhdistyvät kaikki ne elementit joista pidän: vesi, unenomaisuus, melankolinen surrealismi, myyttinen Islanti... 

Teokset: Susanna Majuri

Susanna on kuvannut myös PMMP:n Veden varassa -albumin kannen. Varsinkin tuon levyn Lautturi on ollut kestosoitossa tässä kotitaloudessa. 

Mustikkaa, sadetta

2010-03-20T13:22:00.003+02:00

Tätä en olisi uskonut sanovani, mutta sade piristi mieltä. Eilen tuli vettä ihan kunnolla, ja kuntosalilta kotiin kävellessä tuntui, että ehkä se kevät sittenkin tulee. Maaliskuu kuin marraskuu.

Maaliskuu on ollut minulle aina kaikkein vaikein kuukausi. Toiset masentuvat kaamoksesta, minä kevään korvilla. Ajattelin, että tänä vuonna olisin välttynyt, mutta lähes loppukuusta se iski taas - ahdistus, kaipuu, melankolia...

Nyt on kuitenkin jo parempi mieli jo. Yksi tärkeä syy siihen varmasti eilinen ystäväperheen vierailu; ystävien, joita en ole nähnyt niin kovin pitkään aikaan välimatkan vuoksi.

Nyt, yleisön pyynnöstä, kerron teille maailman ehkä parhaan ja yksinkertaisimman salaatin ohjeen. Näin tämän jossain uuden ruokaguruni Michael Smithin ohjelmassa. Kanadalaiskokki Smith suhtautuu ruokaan jokseenkin samalla tyylillä kuin minäkin: otetaan mitä sattuu löytymään kaapista ja mietitään mikä sopii yhteen. Ruoanlaitto on luovuutta eikä reseptien orjallista noudattamista! 

Samalla tavoin siis minäkin olen muokannut tätä Michaelin ideaa käyttää mustikkaa (!) salaatinkastikkeessa (kanadalaiset raaka-aineet ovat hyvin suomalaisen kaltaisia, kaiken lisäksi). Vinegrette Michaelin, salaatti höysteet minun. Salaatti on varsinainen vitamiini-rauta-antioksidanttipommi, tekee hyvää tässä loskassa.

Pinaattia mustikkavinegrettessä

Tarvitset:

n. 200 g tuoretta pinaattia

n. 2dl cashew-pähkinöitä (voi paahtaa etukäteen kuivalla pannulla mutta ei pakko)

yksi granaattiomena (voi jättää poiskin)

n. 1dl mustikoita, tuore tai pakaste

0,5dl viinietikkaa (käytän omena-, Michael taisi laittaa punaviini-)

0,5 dl hyvää oliiviöljyä

0,5 dl vaahterasiirappia (laitan vähän vähemmän itse)

Huuhdo pinaatit. Ripottele päälle pähkinät ja granaattiomenan siemenet. Surauta mustikat, viinietikka, öljy ja vaahterasiirappi sekaisin sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Kaada salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

Kaipaus

2010-03-18T23:43:00.001+02:00

Koko tämän kiireisen viikon olen halunnut vain kiertyä kiepille itseni ympärille.

Kaipaan lämpöä, kesää, pois, jonnekin.

Olen väsynyt tähän kevääseen, joka taittuu syksyksi. Väsynyt lumeen, joka ei vielä kesälläkään sula. Ikkunoihin roiskivaan räntään - riittää jo! Pitääkö tanssia sadetanssi takaperin? Väsynyt vartalooni, jota särkee lakkaamatta milloin liikkumisesta, milloin liikkumattomuudesta. Ajatuksiini, jotka etenevät vain kehäpäätelmien häkeissä.

Tänä iltana muistin Kolmen sisaren ja kaipuun Moskovaan, unelman paremmasta elämästä. Kuinka nuorempana samaistuin taiteelliseen ja kapinalliseen Mashaan, joka oli onneton porvarillisessa avioliitossaan (olin itse onneton avoliitossani).

Tänään opin, että sana tuska tulee venäjän sanasta toska: ikävä, alakulo.

"Voi, miten musiikki soi! He poistuvat meidän

luotamme, yksi on jo poistunut, poistunut ainiaaksi,

me jäämme yksin, aloittakaamme elämä uudelleen.

Täytyy elää. Täytyy elää.."

-Tsehov: Kolme sisarta

Teokset: Anuliina Savolainen

Patafonia

2010-03-18T23:16:00.001+02:00

Katselin tänään SuomiTV:llä alkanutta Patafonia-kokkausohjelmaa, jota vetävät Raakel Lignell ja libanonilaissyntyinen Maggie Lindholm. Jos kestää Maggien libanonilaistyyppisen päsmäröinnin ja päällepuhumisen, ohjelma oli ihan hauska. Ainakin tuo ensimmäinen osa, jossa vieraana olleella Roman Schatzilla ja Raakelilla oli keskenään kivaa. Nettisivujen reseptit ovat kyllä melkoisen kotikutoisia, vai mitä sanotte 173 teelusikallisesta mustapippuria? Kannattaa ennemmin katsoa tarkkaan, kuinka Maggie tekee tabboulehin tai baba ghanousin (jonka reseptiä nettisivulla ei edes ole).

Uusinta lauantaina klo 10 tai tuolta linkin takaa nettitelkkarista.

Space spa

2010-03-12T19:07:00.001+02:00

Kokeilin taas. Kuntosalillani oli koekäytössä tuommoinen Spa Capsule. Sisälle mennään vaatteet päällä, siellä ei siis kastu, ja vesisuihkut hierovat vartaloa samalla kun luureista kuuluu newage-henkistä instrumentaalimusiikkia ja dvd-näytöllä pyörii näytönsäästäjän näköinen avaruus- ja vesimaisema.

Tuli kokeiltua, ei tarvitse toista kertaa uskoisin. Rentoutti kyllä lähes nukahtamispisteeseen, mutta ei tuosta hierojaksi ole. Ei ole ihmiskäsien voittanutta. Tarkoitettu ehkä joillekin überkireille stressipalloille työpäivän jälkeen.

Kuva jostain amerikkalaiselta myyntisivustolta.

Sitten vielä perjantain piristykseksi tämä

Allun blogista poimittu viikonloppumeemi.

1. Mikään ei saa minua muuttumaan ahkerammaksi siivoajaksi.

2. Huikean kirkas auringonpaiste muistuttaa, että nyt on kevät

3. En voi elää ilman päivittäisiä haaveiluhetkiä.

4. Sukellus valkohaiden kanssa ja surffaus ovat kaksi asiaa, joita haluaisin kokeilla.

5. Jos elämä antaa minulle sitruunoita, on c-vitamiinin saanti turvattu.

6. Loputtomat kesät uimassa on yksi ihanimpia lapsuuden muistojani.

7. Viikonlopun ohjelma: tänä iltana nautin vihdoin pinosta aikakauslehtiä, ja aloitan ehkä pitkään yöpöydällä odottaneet kirjat kunhan olen ensin syönyt pinaattilohipastaa, huomenna käyn kaupungilla lounastreffeillä miehen kanssa ja sunnuntaina syön hitaan aamiaisen, menen vesijuoksemaan ja uimaan sekä myöhemmin taidenäyttelyyn.
Hauskaa viikonloppua kaikille!

Aika palaa

2010-03-11T13:54:00.000+02:00

Juhannuksena aika palaa. Juhannus. Huokaus. Niin kaukainen ajatus.

Valokuvatorstain 158. haaste on tuli.

Kerava -sarvikuonojen maa

2010-03-10T19:15:00.001+02:00

Aiemmassa postauksessani lupasin kertoa kuulemani tarinan sarvikuonosta. Yritin itse asiassa tutkia sen todenperäisyyttä lukemalla mm. Eero Taivalsaaren Sirkuselämää: suomalainen sirkus kautta aikojen -kirjaa. Ei sieltä tätä tietoa löytynyt, ja muutenkin jäi vähän tylsistynyt maku: miten ihmeessä sirkuksen historiassa on voitu keskittyä melkein pelkkiin henkilöluetteloihin, talousongelmiin ja huviveroihin? Eikö muka sirkuslaisista olisi saatu tämän sarvikuonojutun kaltaisia värikkäitä tarinoita? Höh.

Joka tapauksessa, juttu meni kutakuinkin näin:

"1950-luvulla, yhtenä aamuna oli Sirkus Sariolan sarvikuono päässyt karkuun. Se jolkotteli Keravan asemalle, jonka hämmentynyt asemapäällikkö soitti tietenkin poliisille ja selitti asiaa, että asemalaiturilla on sarvikuono.

Tuttu poliisimies oli hetken hiljaa langalla ja kysyi sitten asemapäälliköltä, että kävelenkö tuli töihin vai millä.

-Polkupyörällä, asemapäällikkö vastasi.

-No jättäkääpäs se pyörä sitten siihen seinää vasten kun kotiin lähdette.

Kului hetki ja puhelin soi poliisipäällikön pöydällä uudelleen: taksikuskit soittivat.

- Ei päästä nyt ajoon, kun taksikopin oveen koputtaa sarvikuono.

Vihdoin ymmärrettiin yskä ja kunnaneläinlääkäri tuli hätiin. Sarvikuonon kylkeen ammuttiin rauhoituspiikki, ja sitten se jo lauhkeasti seurasikin takaisin kotiin porkkanaa nenän edessä heilutellen."

(Se oli vielä parempi kerrottuna juttuna. Voi kun olisin saanut nauhalle.)

(Kuvalähde: coverbrowser.com)

*
elämä on niin kuin sirkus sariola
kun luulee asettuvansa niin erehtyy
vapaus merkitsee laivaa ilman ankkuria
kättä joka tähtiin ylettyy
(Ja tämähän on Dingoa, tietty. Kai nyt jokainen kasariteini tunnisti?)

Vihreät on vaatteheni kaikki...

2010-03-09T14:16:00.005+02:00

Pyykki-Himalajan valloituksen aikana huvituin, kun huomasin että kasassa oli miltei täysi koneellinen eri sävyisiä vihreitä paitoja - neuleista jumppatoppeihin, ja myös miehellä. Meillä ei siis ole pelkästään vihreitä vaatteita, olipa vain sattunut niin, että kaikki kaapissa olevat olivat pyykkikorissa. Tarkoittaa siis sitä, että alitajuisesti oli valikoitunut käyttöön lähes pelkästään vihreitä paitoja. Liekö niin, että alitajunta viestittää vihreän kaipuutaan tällä tavalla?

Samalla huomasin, että eri puolilla kotia oli kerääntynyt erilaisia spontaaneja vihreitä asetelmia. Vai tarttuuko silmä vain nyt hanakammin kaikkeen vihreän sävyyn? Varma merkki kevään alusta, tämä vihreän himo.

Muuten tämän läävän siivous on ollut kuin Herakleen urotöistä.

Nemean leijonat ovat varistaneet karvan turkistaan meidän matoille, ja koko paikka muistuttaa Augeiaan talleja

"Talleja vertauskuvana käytettäessä tarkoitetaan asiaa, joka on jätetty hoitamatta ja on siten ajan kuluessa saanut ympärilleen törkyä".

Sitäpaitsi meillä on niin paljon huiveja eteisessä, että kummankin pitäisi olla seitsenpäinen Hydra, että kaikkia tulisi käytetyksi.

Varjo

2010-03-08T11:39:00.001+02:00

Mustaa ja valkoista -maanantaihaaste #14 on "varjo".

En edes viitsi muuntaa tätä sinänsä värikuvaa harmaansävyiseksi, kun se jo väreissäkin on mustavalkoinen. Tämäkin eiliseltä Kiasman-reissulta (katso edellinen postaus).

Mustavalkomaanantai - lisää kuvia.

Treffeillä

2010-03-08T11:31:00.001+02:00

Ihan aluksi, hyvää naistenpäivää kaikkille ihanille naisille! Ruusu, olkaa hyvä.

Eilen, naistenpäivän aaton kunniaksi, vein mieheni treffeille. Päivän aluksi tosin kävimme ystäväpariskunnan kotona brunssilla ja katsomassa heidän Etelä-Afrikan-matkansa kuvia, voi kateus mitkä maisemat! Reissujalkaa on muutenkin alkanut vipattaa taas pahanlaisesti, mutta nyt täytyy kai olla järkevä ja säästää vähäiset pennoset. Ehkä sitten syksymmällä.

Siksipä päätimme viettää vähän kuin turistipäivän Helsingissä. Vaihtoehtoja tekemiselle olisi ollut vaikka kuinka, täällä on nyt todella paljon kiinnostavia taidenäyttelyjä, etupäässä valokuvaa ja/tai videota. Valitsimme Kiasman ja Adel Abidinin näyttelyn. (Jaha, linkitys ei taas toimi mutta kiasma.fi -sivulta lisää.) Irakilais-suomalainen Abidin leikkii kulttuureilla ja kertoo melkoisista kauheuksistakin erittäin mustan huumorin ja sarkasmin avulla. Erityisen huippu on Kiasman aulassa ihan vapaasti katsottavissa oleva Abidin Travels -Welcome to Baghdad -installaatio, joka oli Venetsian biennaalessakin. Käykääpä katsomassa!
Abidin Travels - Welcome to Baghdad (2007, osa installaatiota)

Adel Abidin: Malja Muhammadille! Malja Mekalle! (2009)

Väärinpäin oleva Coca-Cola -kyltti viittaa arabimaissa levinneeseen urbaaniin legendaan, jonka mukaan teksti väärinpäin sanoo arabiaksi Ei Muhammadia, Ei Mekkaa. Abidinin mukaan se kuitenkin sanoo Muhammadille! Mekalle! Kun miehen kanssa sitä tarkkaan luettiin, kyllä sen siitä pystyi lukemaan. Vähän niin kuin hahmoja pilvistä.

Syömässä kävimme Sushibarissa Uudenmaankadulla. Sushi taitaa olla yhteinen lempiruokamme. Baarin sushit olivat hyviä, ja erityisen kivaa oli että sieltä sai kimchiä, korealaista kaalisalaattia, jota harvemmin on mistään Helsingistä löytänyt. Myös sisustus on kivan pelkistetyn mustavalkoinen.

Ilta päättyi leffaan, josta ei kannata sen enempää mainita muuta kuin että teinikamaa, mutta tulipahan nähtyä. Seuraavalla kerralla minä valitsen...
*
Tänään on pakko siivota. Suursiivota. Koti on päässyt niin lääväksi, että kissojen turkeissa roikkuu pölykoiria. Tartun imuriin ihan kohta. Kunhan olen ensin käynyt kirjastossa, ja ruokakaupassa, ja...

Radiohiljaisuuden syy

2010-03-04T23:53:00.003+02:00

Maaliskuuta! Onpa vierähtänyt aika taas vauhdilla. Niin, tuon radiohiljaisuuden syy on... televisio... Tuommoinen on ollut osa työmaisemaa.

Viikon sairauslomapaikkaus venyi kolmeksi, ja vaikka homma on ollut äärimmäisen kiinnostavaa, haastavaa ja kivaa, kaikki muut asiat ovat kärsineet siitä. Jo viimeksihän valitin, että en osaa olla enää päivätyössä. Kaiken lisäksi tämä tuli vielä muutenkin vähän huonoon saumaan, kun olisi ollut paljon muitakin deadlineja. Niitä on tehty sitten öitä pitkiä, ja sen vuoksi olen ollut välillä ihan tööt.

Tällä viikolla olen jättänyt kahdesti avaimet sisään kotoa lähtiessä (toisella kerralla oli mies kotona, toisella taas hain kaverilta vara-avaimet), kerran kännykän töihin ja kerran työkulkuluvan kotiin (pikainen paluu bussipysäkiltä). Oli semmoinen olo eilen, että jollei pää olisi harteilla kiinni, varmaan senkin jonnekin jättäisin. Toisaalta sillä ei varmaan olisi ollut niin väliäkään, aika tyhjä oli.

Lukemattomat lehdet ovat kasautuneet pinoiksi, kirjaston kirjat palautettiin avaamattomina, likapyykkivuori kaatui aamulla korista lattialle, sukset kolisseet yksin nurkassaan, kameraan koskemisesta nyt puhumattakaan, kissat kostavat heikkoa hoitoa pissimällä sinne minne ei pitäisi (kuten miehen farkuille ja mun laukkuuni), mitään sosiaalista elämää ei ole ollut viikkokausiin... Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, että valittaisin työstä, en. On vaan joku universumin kirjoittamaton laki, että kaikki tapahtuu aina samanaikaisesti.

Seitsemän ajatusta menneistä viikoista (blogistaniassa kiertänyttä haastetta mukaillen):

- Yhtenä yönä näin unta sinisilmäisistä ketunpennuista, ja aamulla heräsin kettufarmarin puheluun. Päivän vietin nahkoja laskien, jakaen minkit ja lampaat oikealle ja vasemmalle.

- Eräänä aamuna paistoi kaksi aurinkoa. Puun varjot aurasivat alamäkeen.

- Pohdin, miksi aiheutin kummastusta kun teitittelin puliukkoa raitiovaunussa. Vanha ihminen on vanha ihminen, haisee tai ei.

- Seurasin työpaikan ikkunaan kertyvää lumihankikerrostumaa, jonka raidoista pystyi laskemaan menneet työpäivät. Kunnes vesisade tuhosi kalenterin.

- Mietin ihan tosissani Helsingin kaupunginvaltuutettujen älykkyysosamäärää katsoessani YouTube-videota kasvisruokakeskustelusta. Kasvisruokavalio kuulemma aiheuttaa sekä diabetestä että anoreksiaa. Minne katosi tietoon perustuva argumentointi politiikasta?

- Nauroin hysteerisen väsyneenä sekä jääkiekkoilijoiden Disney on Ice -esitykselle USA-pelissä että VR:n henkilökunnan huumorintajulle tiukassa tilanteessa. Sekä myös kummituksia niin paljon pelkääville pohjalaismiehille, että pitää talo sen takia polttaa.

- Työillan päätteeksi hetki sitten, kuuntelin vanhemmanpuoleisen kokoomuskansanedustajan juttua Keravan asemaa terrorisoineesta sarvikuonosta.

Talviunilla

2010-02-18T13:05:00.004+02:00

Valokuvatorstain 155. haasteena on lumi.

Viikko on ollut kovin kiireinen. Kuvatkin siksi arkistosta tammikuulta. Tiikerin vuoden muutokset alkoivat sitten kunnolla rytinällä heti maanantaina, kun ensin aamulla soitettiin kiireesti viikoksi sijaiseksi aivan uuteen työpaikkaan ja iltapäivällä vielä tuli lupaus toisesta aivan uudesta työpaikasta kolmen kuukauden pätkäksi kesällä. Kivoja ja haasteellisia uusia hommia!

Nyt olen sitten ihan naatti, kun en ole "vapaana taiteilijana" (ja sitä ennen vuosia vuorotyöläisenä) tottunut olemaan töissä 9-17. Miten sitä ihmiset yleensä ehtivät tehdä mitään? Naurattaa ihan itseänikin. Töihin, salille ja suoraan sänkyyn. Tänään, onneksi, työvuoro 14-22, ehtii edes vähän tänne blogistaniaan...

Ps. tämä systeemi jumittaa nyt jotenkin enkä saa linkkiä valokuvatorstain sivulle. Sorry.

Kiihkeää tiikerin vuotta!

2010-02-14T01:22:00.001+02:00

Kiinalaisen kalenterin mukaan vuosi vaihtui eilen härästä tiikeriin. Tiikerin vuosi tuo tullessaan hallitsemattomuutta ja kiihkeyttä, uskovat kiinalaiset. Samalla se tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden suuriin ja rohkeisiinkin muutoksiin!

Lasipalatsin aukiolla kiinalaisen uudenvuoden juhlallisuuksissa tunnelmasta tuli mieleen talviolympialaisten avajaiset: ihmisiä joka väriä, näköä ja uskontokuntaa. Koko helsinkiläinen katuvilinä tiivistettynä hetkeksi pienelle aukiolle. Sitäpaitsi: alkaa olla jo aika paljon kirjavanvärisiä perheitä, ja kiinalaisia adoptiolapsia. Hyvä niin!

Koska esitykset olivat Peking-oopperan ammattilaisia lukuunottamatta melko... hmm... vielä harjoitusta vaativia, keskityin lempipuuhaani eli ihmisten valokuvaukseen. Hämmästeleviä pikkulapsia, nauravia vauvoja, vanhojen miesten kiinanshakkiin keskittyneitä ilmeitä, kikattelevia teinejä. En nyt niitä laita tänne, kun tunnistettavien kuvien julkaisu on vähän arveluttavaa. Pieniä makupaloja silti. Jotkut ottivat tiikeristä kaiken irti.

Peking-oopperan akrobaatit olivat kyllä aika taitavia.

Ilotulitukseenhan ilta tietenkin päättyi. Sitä olin kuitenkin tullut katsomaan jo kotiin, kun paleli.

Gong Xi Fa Cai!

Jääpuikkojen aika

2010-02-13T13:46:00.003+02:00

Niitä huolella vaalittiin ja kasvatettiin. Muodostivat oman maailmankaikkeutensa. (Huomaa kolmannen kuvan yhdestä jääpuikosta lentoon lehahtava lentokone.)

Sitten, eräänä päivänä katolta kuului rominaa, ilmestyi lapio, ja niin auringon ja lumen viikkoja kestäneen yhteistyön hedelmät olivat murskana.

Turvallisemmissa paikoissa, abstraktit tilateokset saavat vielä jatkaa muotoutumistaan.

(Pahoitteluni viimeisen kuvan epätarkkuudesta; mies otti sen huonolla kännykameralla hiihtoretkellä.)

Neljännen neljäs: ilmassaleijuja

2010-02-08T14:36:00.000+02:00

Tätä haastetta on nyt pyörinyt blogistaniassa paljon, joten laitanpa minäkin. Ideana on siis ottaa neljännen valokuvakansion neljäs kuva. Minulla on kuvia sekä kahdella koneella että useammilla ulkoisilla kovalevyillä; tein siis niin että otin niistä vielä neljännen!

Tämä on otettu Helsingin Euroviisujen aikaan, taisi olla avajaisshow'sta, kun olin siellä työhommissa - kirjoittamassa, kuvaamassa ja videoita nettiin. Yksi hauskimmista työkeikoistani ikinä! En ollut aiemmin piitannut kovin koko touhusta, mutta tunnelma sekä areenalla että takahuoneissa teki tapahtumasta tosi kivan.

Paprikainen Aleppo

2010-02-07T01:39:00.001+02:00

Aleppo. Eikö nimikin tuo jo mieleen seikkailut linnoissa ja pölyisillä tasangoilla? Tai siis kaikille niille, jotka ovat koskaan lukeneet tai nähneet elokuvia ristiretkistä. Pohjois-Syyria on täynnä ristiretkeläislinnoja, ja Aleppon vanha kaupunki kuhisee elämää, joka voisi periaatteessa olla miltä tahansa vuosisadalta.

Soukit, varhaimmat jopa 1300-luvulta peräisin olevat kaarikäytäväiset kauppakujat, jakautuvat eri alueisiin kunkin myydyn artikkelin mukaan. Eri khaneissa eli karavaaniseraljeissa myydään kuparituotteita, villaa, vihanneksia ja lihaa, kultaa, kankaita ja mausteita. Valkopartaiset miehet myyvät säkeistä mausteita, joiden tuoksu sekoittuu kirkkojen ovista tupsahtavaan suitsukkeen tuoksuun, samalla kun minareeteista kaikuu rukouskutsu. Sen kuullessaan päivän työ on tehty, ja perheet levittävät kauppojensa lattioille liinan, jonka päällä illallistavat. Monet kutsuvat muukalaisiakin liittymään seuraansa, jakamaan mitä tarjolla on.

Kaupunki on ollut läpi historiansa eri kulttuurien ja uskontojen sekä kauppareittien kohtauspaikka. Silkkitien yksi reitti kulki kaupungin läpi matkalla Alexandrettasta Bagdadiin. Myös ruoka on kulttuurien sekoitus. Parhaiten mieleeni on jäänyt paprikadippi muhammara. Sitä saa kyllä muualtakin Levantin alueelta, mutta kotikaupungissaan Aleppossa se on parasta. Näin se siellä tehtiin.

Muhammara eli paprikadippi

3 punaista paprikaa

1 dl korppujauhoja (tai paksu siivu kuivahtanutta vehnäleipää)

2 dl saksanpähkinöitä

1 rkl granaattiomenasiirappia

1 tl tomaattipyrettä

1-2 tl savustettua chilirouhetta

1 tl jeeraa

1 tl sokeria

öljyä

Paahda paprikoita uunissa 200 asteessa noin 15 min, kääntele välillä. Anna kuoren mustua kunnolla. Anna sitten jäähtyä. Kuori ja poista sisältä siemenet, mutta älä huuhdo (savun maun pitää jäädä).

Sillä aikaa turvota korppujauhoja (tai leipää) vesitilkassa, jauha sitten tahnaksi. Lisää saksanpähkinät, granaattiomenasiirappi (voit jättää pois jos et löydä), tomaattipyre ja mausteet sekä paprikat, jauha loputkin tahnaksi öljytilkan kanssa. Anna ainesten maustua vähintään puoli tuntia, tarjoile sitten vaikka pitaleivän kanssa.

Koko Syyrian maaseutu on loppusyksystä täynnä kuivuvia paprikoita. Ne säilötään ja jauhetaan tahnaksi, jota käytetään tähän dippiin. Savustetulla paprikatahnalla maku olisi kaikkein autenttisin, samoin jos sattuisi löytämään Aleppon pippuria chilirouheen tilalle. Tavoitteena on lempeän tulinen, ei terävän polttava.

Asiaa avioliitosta

2010-02-06T17:03:00.002+02:00

Sairastelun jälkeinen aika on mennyt etupäässä rästiin jääneiden työ- ja opintohommien purkuun. Onneksi sitä putkea katkaisi maanantaina iloinen juhla, kun ystävät menivät naimisiin. Maanantai on ihan turhaan väheksytty juhlapäivä!

En ole aikaisemmin ollut maistraatissa siviilivihkimistä seuraamassa, ja vähän tuli sellainen olo että lakikirjalla päähän. Kaava kun on lyhyt, ja se alkaa että "Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi." Vaikka kyseinen vihkijä oli huumorintajuinen ja ihmiset tekivät tilanteesta lämpimän juhlan, oli se vähän silti että huh. Että yhteiskuntaa tässä nyt turvataan vain. Vaikka niinhän se tietysti onkin, jos lain kannalta ajattelee. Useimmiten ihmiset tosin menevät minun käsittääkseni naimisiin siksi, että rakastavat toisiaan, eivätkä voi elää ilman toistaan ja haluavat näin sen ilmaista. Vai olenko romantikko?

Tämä postaus on nyt kuitenkin omistettu rouva Kimmolle (hihi). Sen vuoksi haluan antaa lisää elämänohjeita, jotka ovat alkunperin julkaistu 50-luvulla Good Housekeeping -lehdessä. Klikkaamalla suuremmaksi.

Sairastuvalta, päivää.

2010-01-29T13:33:00.001+02:00

Tuommoinen odotti pöydällä, kun yhtenä kuumeisena aamuna heräsin. Kahvinkeittimessä oli myös lappu, jossa luki "paina start". On se ihana tuo mies.

Vaan minä kun luulin, että olisin selviytynyt tästäkin flunssakierroksesta ilman tauteja, kun en kerran syksyllä saanut sikalentsuakaan vieressä sairastavalta. Toisin kävi. Tosin sitä normaalimuotoista kurkku kipeä - nuha - kuume -versiota en saanut, vaan meni suoraan poskionteloihin. Lisäksi luulin jo parantuneeni, mutta eilen illalla kuume nousi uudelleen. En ala.

Moussaka on arabiaa

2010-01-27T23:57:00.007+02:00

Pilkoimme munakoisoja yhdessä miehen kanssa pari päivää sitten, kun mies alkoi väittää, että moussaka on arabiankielinen nimi. En uskonut.

Sen tiesin, että kreikkalainen tuon ajan julkkiskokki Nikolaos Tselementes kehitti reseptin Ottomaanien ajan munakoisoreseptien perusteella 1920-luvulla. No, googletus tietenkin paljasti nopeasti, että pohjalla oli ikivanha arabien ruokalaji - ensimmäinen "moussakaresepti" on peräisin 1300-luvun bagdadilaisesta keittokirjasta!

Mies ilakoi, kun kerrankin oli jossain kulttuurihistoria-asiassa oikeassa. Kertoi myös, että äitinsä tekee tuota munakoisoruokaa tuon tuosta (sen reseptin aion hommata ja kertoa teille myös, malttakaa vain). Aito arabimoussaka ei tosin ole kerrosteltu valkokastikkeinen paistos, vaan ennemminkin kylmänä tarjoiltava munakoisomuhennos, joka on osa mezzepöytää. Moussaka-sana tarkoittaa viilennettyä.

Tämä resepti on muistelma siitä, jonka näin kerran varttuneemmanpuoleisen kreikkalaisen perheenemännän tekevän. Naisen sukua (olisiko ollut isoäiti) oli kotoisin Vähä-Aasiasta, siis nykyisen Turkin alueelta, kun Kreikka (ja myös Libanon) oli vielä osa Ottomaanien valtakuntaa. Nainen kutsui ruokaa arabialaiseksi moussakaksi ja kertoi sen poikkeavan kreikkalaisesta mm. mausteillaan.

Arabialainen moussaka

2 munakoisoa

4-5 keskikokoista perunaa

1 vihreä paprika

pari desiä oliiviöljyä 

1 iso sipuli

5 valkosipulin kynttä

400g (lampaan) jauhelihaa*

1 punainen chili  

2 kanelitankoa (+ 1tl kanelijauhetta)

1 tlk tomaattimurskaa

1 rkl tomaattipyrettä

1 tl mustapippuria

1 tl maustepippuria

2 tl kuivattua oreganoa tai yrttiseosta

2 tl savustettua chilirouhetta

2 dl punaviiniä

1 rkl vehnäjauhoja 

5 dl maitoa

1,5 dl kreikkalaista jugurttia**

2 dl vahvaa (lampaan)juustoraastetta

0,5 tl muskottipähkinää

0,5 tl valkopippuria

suolaa

Viipaloi munakoisot puolen sentin paksuisiksi, ripottele viipaleiden pinnalle runsaasti karkeaa suolaa ja anna itkeä vähintään puoli tuntia. Kuori ja viipaloi perunat, suikaloi paprika. Kuullota perunaviipaleita oliiviöljyssä paistinpannulla, lado sitten uunivuoan pohjalle (vuokaa ei tarvitse voidella koska kasviksista tihkuu öljyä). Kuullota myös paprikasuikaleita ja laita perunakerroksen päälle (molempia jäänee toiseenkin kerrokseen).

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet, kuullota (toisella) pannulla. Lisää sitten kanelitangot (ja kanelijauhe, jos haluat, minä laitoin) ja ruskista myös jauheliha. Lisää paloteltu chili, josta on siemenet poistettu sekä muut mausteet ja tomaattimurska ja -pyree sekä viini. Anna kiehua kasaan. Tarkista lopuksi maut: kastikkeen tulisi maistua vähän tuliselta ja kaneliselta, eikä suolaa saa olla liikaa kun sitä tulee munakoisoista.

Kuivaa neste huolellisesti pehmenneistä munakoisoista, paista viipaleet sitten kullankeltaiseksi oliiviöljyssä. Munakoisot imevät öljyä aika paljon, mutta mitä pehmeämpiä viipaleet, sitä vähemmän. Lado sitten munakoisokerroskin vuokaan. Kaada päälle kasaan kiehunutta tomaattijauhelihakastiketta (poista kanelitangot - huuhdo, säilytä ja käytä uudelleen) ja tee toinenkin kerros.

Tee sitten bechamel-kastike: kuumenna pari ruokalusikallista oliiviöljyä (tai voita), sekoita siihen jauho. Anna kiehua hetki (älä päästä ruskistumaan), ja sekoita sitten huolellisesti maito pienissä erissä sekaan. Kun se on kuumentunut (sekoita koko ajan), lisää jugurtti ja lopuksi puolet juustoraasteesta ja mausteet. Kiehuta vielä ja sekoita koko ajan tasaiseksi. Kaada sitten valkokastike kerrosten päälle, ja ripottele pinnalle vielä loppu juustoraaste (tai korppujauhoja). Paista 200C noin 45 minuuttia. Nauti haaleana, ei tulikuumana!

*Kasvisversion voi tehdä ihan oikeaoppisestikin niin, että käyttää lihan sijasta pari desiä linssejä, jotka on keitetty ennen kastikkeeseen lisäämistä. (Kreikassa lihatonta versiota syödään kuulemma paaston aikaan.)

**Käytin jugurtin sijasta jämät virolaisesta hapukoorista eli juoksevasta smetanasta, hyvin toimi. Voisi myös kokeilla jotain ricottan tyyppistä tässä. Tomaatit muuten kreikkalaisemäntä teki siten, että otti sylillisen mehevän tuoreita ja kypsiä tomaatteja ja raastoi (!) ne niin että vain nahka jäi jäljelle. Ollapa niin kypsiä tomaatteja, huokaus... Chilin sijasta pitäisi käyttää Aleppon pippuria, mutta koska olen havainnut sen saamisen hyvin vaikeaksi Suomesta, sen voi korvata savustetulla chilirouheella. Tärkeää kuitenkin, että se on savustettua! Unkarilainen savustettu paprikajauhe käy myös (ha, onhan sekin ottomaanien peruja...)

Tuli ihan älyttömän hyvää tästä. Ihan rehellisesti sanon, että pääsi top kymppiin lempiruoissani! 

Moussakasta en laita nyt kuvaa kun se näytti lähinnä joltain kerran syödyltä kuvissa... munakoisokuvakin on Toskanasta keväältä 2008.

Sitrusenergiaa

2010-01-25T14:54:00.000+02:00

Piti postatata näistä tuliaissitruksista jo aikoja sitten. Piti tehdä säilöttyjä sitruunoita, mutta sitruunat menivätkin ennen sitä parempiin suihin. Mies on ollut flunssassa, ja sitruunamehua käytettiin mm. kuuma vesi-sitruuna-hunaja -seokseen, teehen ja kaikkeen sellaiseen.

Laitan nyt vähän kuvia siitä, missä sitrukset kasvavat. Kuvat ovat miehen ottamia parin viikon takaiselta reissultaan vanhempiensa luo. Meillä on talo maalla, vuorenrinteellä, ja appiukko on omin käsin rakentanut siihen toisen kerroksen sen jälkeen kun me menimme naimisiin. Se on vielä vähän kesken, kuten näkyy (mm. koristetiilet puuttuvat).

Persikkapuissa ei ole näin talvella lehtiä, kuten ei tässä seuraavassa kuvassa näkyvässä aprikoosipuussakaan. Puutarha on tasoissa rinteellä talon edessä, takana ja sivuilla.

Kaikki sitruunat eivät ole vielä valmiita, mutta osa on jo poimittavissa.

Appelsiineja tuli paljon tänä vuonna. Tämä lajike on kyllä aika hapan, ja sopii minun mielestäni parhaiten marmeladin tekoon - nuo muut kyllä syövät sitä ihan mielellään.

Ruusuja tammikuussa. Huokaus. (Yleensä sielläkään ei näin ole, mutta tämä talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin. Appiukko valittaa, että kasvit käyttäytyvät kuin keväällä, ja pelkää ettei hedelmiä tule kesällä kun nuput puhkeavat liian aikaisin.)

Kun avasin miehen tuoman sitruunapussin (lehtineen, fiksu mies!), sieltä levisi aivan huumaava sitruunan ja auringon tuoksu. Istuin pitkään pää sitruunapussissa tuoksuttelemassa, ja kulhossa tuoksu levisi myös asuntoon.

Sitruksia olemme tietenkin ostaneet myös marketeista kilotolkulla. Appelsiineja, greippejä, klementiinejä...

Varsinkin verigreippeihin on tullut himo!

Aurinkoista ja energistä talvipäivää kaikille! 

Karkkikirjallisuutta

2010-01-20T23:43:00.000+02:00

Ajattelin, että voisin oikeastaan postata tänne tänä vuonna lukemani kirjat. En ole ikinä merkinnyt ylös, kuinka paljon ja mitä vuodessa luen. Tosin aion mainita vain etupäässä kaunokirjallisuuden, tietokirjoja vain jos ovat erityisen mainittavia (kun joudun gradun ja työn puolesta lukemaan välillä kaikkea ikävää ja tylsääkin).

Tämä vuosi on alkanut vähän hattaraisissa merkeissä (niiden gradutylsyyksien vuoksi, osittain). Ensiksi luin joululomalla - kirjavuosihan todellakin alkaa joulusta, älkää muuta väittäkö - Dan Brownin Kadonneen symbolin. Veli sai sen lahjaksi, ja piti lukea nopeasti joulunpyhinä. Olin ostanut samaisen miehelle englanniksi, mutta en malttanut odottaa kun se siinä odotteli tyhjän panttina.

 Brownin kirjat nyt ovat aika huttua, mutta aina ne tulee silti luettua. Tämä oli kuitenkin Langdon-kirjoista paras sillä Brown oli malttanut jättää oman elämänfilosofiansa pienemmälle osalle. Sivumennen sanoen en pitänyt Da Vinci -koodista yhtään, siinä ei ollut mitään uutta ja juoni ja henkilöt olivat pahveja. Pahinta kirjassa oli kuitenkin se, että Brown uskoo salaliittoihinsa todellisessa elämässäkin niin vahvasti että se haittaa tekstiä.

Kaksi muuta alkuvuodesta lukemaani romskua ovat Marian Keyesin Naura, Claire, naura ja Sophie Kinsellan Varsinainen talousihme. Molemmat jo kansiltaan ihanan pinkin ja vihreän sävyissä, sisältö noudattelee samaa linjaa. Olen ostanut ne kirjastopoistona ja hillonnut tarvetta varten. Nyt sellainen tuli, silloin usvaviikolla. Oli pakko lukea jotain karkkia. Romanttinen komedia uppoaa silloin. Noin peräperää luettuna sanoisin, että Kinsella kirjoittaa paremmin kuin Keyes, mielestäni. Molempia olen lukenut aiemminkin, monet kirjoista englanniksi.

Voi nyt olla, että tästä postauksesta muodostuu vallan merkillinen kuva siitä, mitä luen. Silläkin uhalla. En tiedä teistä, mutta aina ei tee mieli ns. kunnon ruokaakaan, vaan joskus himoitsee myös pikaruokaa tai karkkia. Minun mielestäni samoin on kirjojen suhteen. En aliarvioi mitään kirjallisuuden tyylejä, olipa kyse sitten merkkiteoksista, chick-litistä, trillereistä tai esikoisistakaan.

(Postaus ilman kuvia? Ei käy. Nyt ei ehdi kuvata, mutta kaivoin arkistostani tähän sopivan kuvituskuvan!)

Jääkausi

2010-01-19T00:48:00.002+02:00

Kuvasarja siitä, kuinka talvi muuttaa kaiken ympärillä olevan surrealismiksi, Lee Millerin hengessä. Lee Miller on yksi suurimpia esikuviani valokuvauksessa ja kuvajournalismissa. Naiskuvaaja ja taiteilija, joka jäi miesten varjoon.

Jo edellisessä postauksessa ollut kuva kuuluu tähän sarjaan, siksi laitoin sen vielä uudelleen.)

Suudelmaan jäätyneet

2010-01-18T19:12:00.001+02:00

Mustaa ja Valkoista #7 haasteen aiheena SÄÄ. Lisää kuvia täältä.

Ps. Seuraavassa postauksessa laitan koko tuon Jääkausi-kuvasarjan. Muistakaa käydä katsomassa! 

Suklaachili ja riitasointu

2010-01-17T23:49:00.001+02:00

Chocochili-blogin innostamana ajattelin kokeilla bataattichiliä, mutta vaihdoinkin lennosta ja yhdistin kaksi Elinan reseptiä omalla twistillä. Se meni näin:

Suklainen bataattichili

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 punainen chili (tai maun mukaan)

öljyä 

1 tl jeeraa

1 tl kanelia

2 pientä bataattia (n. 700g)

1 1/2 tölkkiä chilimaustettua tomaattimurskaa

vettä 

30 g erittäin tummaa suklaaata

1 dl vahvaa kahvia

1 tlk kidneypapuja

1 tl savustettua chilijauhetta

suolaa, mustapippuria

Kuori ja pilko sipulit, hienonna chili siemenineen. Kuumenna öljy, lisää jeera ja kaneli ja kuumenna kunnes mausteinen aromi irtoaa. Lisää sipulit ja kuullota, lisää sitten chili. Kuori ja paloittele bataatit, lisää pannulle ja kääntele hetki.

Lisää tomaattimurska (jos käytät maustamatonta, voit lisätä tuoreen chilin määrää) ja noin yhden tölkillisen verran vettä. Anna kuumeta kiehuvaksi. Raasta suklaa ja lisää se ja kahvi. Anna kiehua hetki, kunnes bataatit ovat pehmentyneet vähän. Lisää sitten pavut ja loput mausteet, keitä kunnes bataatit ovat pehmeitä ja ruoka on kiehunut kasaan. Voit lisätä pinnalle tuoreita yrttejä, esim. korianteria.

Suklaan pitää tosiaan olla vähintään 70-prosenttista ja bitteriä, sellaista missä ei ole vaniliiniä. Me käytimme tavallista taloussuklaata (vähän reilu 40%) jossa oli vaniliiniä, ja maku jäi vähän liian makeaksi. Kahvikin olisi pitänyt olla vaikka espressoa, nyt vain lorautin keittimeen jäänyttä.

Nämä löytyivät Hemtexin alesta. Eivät kyllä sovi yhtään yhteen. Täytyy kätkeä kynttilät ja lautanen kaappiin odottamaan keväisempää pöytäliinaa. Tuo pöytäliinakaan ei oikein sovi täällä mihinkään, mutta oli pakko löytää joku arkiliina suojaamaan puista pöydänpintaa. Kalliiksi eivät tulleet, kaikki yhteensä reilut kuusi euroa.

Kalliita eivät olleet myöskään nämä riitasointuiset värit (annoin miehen valita): 2,69e nippu (7kpl). Mietin vaan vähän hiilijalanjälkiä ja sellaisia, suomalaisia tulppaaneja tammikuussa... Vaikka, eivätpä ne sen ekologisempia lennätettynäkään olisi. Höh.

Pinkki taivas, valopuut

2010-01-16T20:05:00.003+02:00

Tämä talvi on kyllä ollut aivan uskomaton. En muista koskaan nähneeni tälläisiä valoja ja värejä, surrealismia, satumaisemia.

Kuvasin aivan hullun lailla yhdellä iltapäivän kävelyllä Kaisaniemen puistossa ja Kalliossa. Sarjoja syntyi useita, joista tässä yksi. Loppuja sitten myöhemmin, kun jo tähänkin tuli niin paljon kuvia. Kuvat ovat etupäässä luonnonväreissä (siis sellaisena kuin kamera ne näkee), valkotasapainoa olen vain vähän rukannut (enkä aina sitäkään).

Ensiksi Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuone, lumiplaneetalle laskeutunut avaruusalus.

Kaisaniemen puistokäytävä sinisen hetken aikaan toi mieleen tsehovilaisen talvimaiseman, hevostroikka puuttui.

Ja sitten nämä lumiset puut. Järki meni. Ihan kuin ne olisi kuvattu infrapunalla, käänteisinä kirsikkapuina.

Sama kuva vähän värejä lisättynä:

Ps. Käykääpä nopeasti osallistumassa Lehtokotilon blogiarvontaan!

Lakritsan syvin olemus

2010-01-15T12:28:00.000+02:00

Pari postausta aiemmin oli kysymys siitä, mitä on tämä yllä oleva. Oikeita vastauksia tulikin: kyllä, se on lakritsaa tai siis lakritsanjuurta. Tuo kasvi kasvaa luonnonvaraisesti Lähi-Idässä ja sitä on siellä käytetty vuosituhansia.

 Egyptissä faaraot tekivät siitä makeaa mehua, ja Tutankhamon tykkäsi siitä kaiketi kovasti kun haudastaan löytyi vaikka kuinka paljon lakritsanjuurta. Tuota samanlaista mustaa mehua saa yhä tänä päivänä Egyptistä ja myös muun muassa Syyriasta (Libanonistakin, mutta harvemmin).

Kun itse törmäsin Syyriassa Damaskoksen soukissa (basaarikujilla) ensimmäistä kertaa lakritsi- ja salmiakkikarkkeihin, olin ällistynyt. Ainahan oli opetettu, että ne ovat Pohjois-Euroopan herkkuja! Damaskoksessa vanhat äijät jäytivät merkkareita huiviensa alla, samalla kun istuskelivat kadun varsilla kahviloissa, pelasivat Dama-peliä pullonkorkeilla, osa poltteli vesipiippua ja filosofoi (tai siis oikeammin juorusi). Soukissa kysyin, että mistä karkit ovat peräisin, ja sain vastaukseksi vähän kummastuneen "ainahan niitä on ollut täällä". Niinpä. 

Muun muassa Aleksanteri Suuren ja skyyttien armeijat käyttivät lakritsaa pitkillä marsseillaan virkistäjänä ja janon vähentäjänä. Kiinassa ja Intian ayervedisessä lääketieteessä sitä on käytetty esimerkiksi ruuansulatusongelmiin ja reumatismiin. Antiikin Roomassa ja Kreikassakin se tunnettiin (sana lakritsa tulee kreikan sanoista, jotka tarkottavat makeaa juurta).

Arvaatteko miten lakritsi tuli Eurooppaan? Jep, ristiretkeläisten mukana. Yorkshireläiset munkit olivat ensimmäisiä Euroopassa, jotka sekoittivat lakritsisiirappiin sokeria ja tekivät karkkeja 1500-luvulla.

Ja nyt mies demonstroi lakritsijuuren käyttötavan meillä:

Tuolla tavalla juurenpala huulessaan miehen isoisä kuulemma istui kaiket päivät. Imeskeli sitä ruoan jälkeen helpottamaan ruuansulatusta ja raikastaakseen hengitystä. Kokeiltiin, ja toimii - minulla tärkeimpänä siten että vie makeanhimon! Ja miksei tuosta voisi teetäkin tehdä.

Valohoitoa hattivateille!

2010-01-15T01:16:00.002+02:00

Lienette jo monet lukeneet uutisen, jossa kerrottiin mullistavasta uutuudesta kaamosmasennuksen hoidossa: led-valojen laittaminen korviin. Minä täällä jo kovasti suunnittelen jouluvalojen uusiokäyttöä! Totta puhuen, en tiedä toimiiko oikeasti, mutta jos toimii, sehän olisi mahtavaa. Napit korviin vaan ja valoa pimeyteen, kirjaimellisesti. Pitäisiköhän panna tulppa toiseen korvaan sitten, ettei karkaa, hmm...

Täytyy kyllä sanoa, että minua piristi kovasti lukea keskustelupalstoja aiheesta. Suomalainen on kyyninen mutta joskus myös huumorintajuinen otus. Nauroin niin että kyyneleet valuivat poskille ja mies oli varma, että se sekosi lopullisesti. Liitin muutaman parhaan kommentin:

Tri Sykerö:

Valohoitoa, sanoi entinen katsastusmies kun Toyotan raatoa tarkisti.
Täti48: 

Valoa - korvienkin väliin - kansalle, joka pimeydessä vaeltaa... Mielenkiintoista.
Valopää: 

Kas, joko talvi meni ja on jo 1. huhtikuuta? Itsekin kokeilin tuota taskulampuilla (kiitos vinkistä "valottelija"). Minulla alkoi heti silmät loistaa  : )
Light my fire:

Ainahan sitä on puhuttu valopäistä, nyt se sitten toteutuu livenä.
Foolproof: 

100% varmasti toimii. Kaikki, jotka edes lukevat kyseisistä ledeistä, ovat heti paremmalla tuulella! Minä ainakin ...
Illu:
Joulufiilikseen pääsee punaisilla ledeillä, pääsiäisenä käytetään keltaista.
Näppärää: 

Jos menee yöllä vessaan jompikumpi korva edellä, ei tarvitse hapuilla pimeässä valokatkaisijaa.
Hmm:
Kuuluuko samaan laitteeseen ultraäänikarkoitin ettei yöperhosista tule turhaa kiusaa keväämmällä?
En oikein kuullut mitä sanoit. Voisitko toistaa?: 

Kyllä ne ledit vielä ehkä mahtuu. Mutta, jos perään tulee vielä patterit ja hämäräkytkin, sitten tarvitaankin jo kuulolaitesilmälaseihin.
Jappe: 

Mulla kajastaa päässä koko ajan, siksi en oo koskaan masentunu.
Ocaamin partaveitsi: 

Jos voimakkaat led-valot korvissa saa hampaat hohtamaan kirkkaina, silloin hymyilyttää enemmän.

X-men:
Hyvä idea. Saisiko valon intensitettiä lisättyä niin, että silmät hehkuu? Se olisi hienon näköistä ja hyödyllistä pimeällä.
Kierrätys: 

Koko perheen voi sitten hoitaa kerralla yhdellä sarjalla jouluvaloja. Perherauhakin säilyy, sillä kukaan ei kuule mitään.
Sielun peilit: 

Lopputulos läpivalaisee kantajansa korvienvälit? Silmiin katsomalla lähipiirikin ilahtuu.
Maajussi:
Hyvä idea, olenkin halunnut valaista pururatani.

Ja sitten se, joka ne naurunkyyneleet aiheutti lopullisesti: 
Hattivatti: 
Vau! Ajatelkaa kuinka upean näköista, kun kohta kansa kulkee pimeässä pää loistaen. Ollaan kuin hohtavia hattivatteja.

Joo. Taidankin laittaa korvaani vain Led Zeppeliniä toistaiseksi.

(Melkein) kultaa, mirhaa ja suitsukkeita

2010-01-14T21:01:00.001+02:00

Muru tuli kotiin itäisiltä mailta laukku täynnä lahjoja, loppiaisaikaan sopivasti! Koska oli yksin reissussa ja lyhyen aikaa, matkalaukkuun todellakin mahtui palatessa vaikka mitä. Oli Ksaran viiniä, arakia (libanonilaista anisviinaa, vähän samanlaista kuin turkkilaisten raki tai kreikkalaisten ouzo mutta parempaa), karhunvatukkamehua anopin varannoista, oman puun marjoista keitettyä, ja myös hedelmiä omasta puutarhasta. (Hedelmiin palaan vielä seuraavassa postauksessa.)

Mies oli myös penkonut "vanhaa romua" kuten sitä siellä päin nimitetään... tietää mistä minä tykkään. Toi kaikenlaisia aarteita, muun muassa vanhoja peltipurkkeja (eurooppalaisia tosin) ja kaikkea sellaista. Aika hieno juttu oli vanha kahvimylly, joka on ottomaaniaikainen, ja jonka hänen vanhempansa ovat aikoinaan ostaneet käytettynä jostain kirpputorilta köyhänä nuorena avioparina ihan omaan käyttöönsä keittiöön. On vieläkin ihan kunnossa, vaatisi vain vähän puhdistusta ja kiillotusainetta.

Sitten tietysti laukusta kaivautui myös paksu nippu perhekuvia, myös ihania vanhoja mustavalkoisia ja pino sisustuslehtiä (niihinkin palaan vielä).

 Perhe lähetti myös lahjoja. Miehen veli tietää, että pidän saippuoista. Erityisesti tuolla maailmankolkalla tehdyt ovat ihania. Nehän ovat niitä alkuperäisiä, nimittäin ristiretkeläiset toivat keskiajalla saippuan valmistustaidon Eurooppaan mukanaan Lähi-idästä. Oliiviöljypohjainen Aleppon saippua on Marseille-saippuan esikuva. Tuota Tripolissa (Pohjois-Libanonissa) tehtävää saippuaa on valmistettu samalla paikalla jo 1100-luvulla, samoissa kiviholvisissa rakennuksissa. Reseptikään ei juuri ole muuttunut. Niissä käytetään pelkästään luonnonaineita. Mun lempparituoksu niistä on jasmiini. Taitavat jo tietää sen...

Nyt meillä on vielä käytössä tosin kotimaista tuotantoa, Vanhan joulumessuilta ostettu Soap Factoryn Noel-joulusaippua. Kivoja nämäkin, tosin tämä kyseinen saippua jättää alustaansa vähän (pois peseytyvää) väriä, siitä miinus.

Vielä oli aarresäkissä kilotolkulla baklavaa ja tietenkin pähkinöitä ja mausteita. Tässä kuvassa ei edes ole kaikki mausteet! Ja kohta ovat kaapit taas tyhjät. Paitsi kokonaisia neilikoita meillä on nyt kyllä varmaan vielä ensikin joulun tarpeisiin. Mitähän niistä keksisi?

Lopuksi vielä arvoitus: kuka keksii, mitä on tämä alakuvassa oleva? Vihjeeksi, että kasvi on kotoisin Lähi-idästä, mutta siitä valmistettua käytetään pitkälti etupäässä Pohjois-Euroopassa... Arvaukset kommentteihin!

PS. Pahoitteluni kuvien heikosta tasosta, tämmöinen "tuotekuvaus" ei ole mun vahvinta alaani.

PS2. Vielä ehditte osallistumaan Parolan Aseman arvontaan, ja muutenkin kannattaa tuota blogia vilkaista.

Usva

2010-01-13T23:48:00.001+02:00

Kirjoitan tätä, kun kello on puoli kuusi sunnuntaiaamuna. En ole vielä nukkunut silmäntäyttäkään. Kuuntelen sumusireenejä mereltä, satunnaisia askelia rappukäytävästä, jokainen oven kolahdus hätkähdyttää. Ties monenko valvotun yön jäljiltä aivosolut olomuodoltaan ameebamaisia, päivät liukuvat toistensa lomaan samanlaisina enkä enää erota päivää yöstä kovin paljon.

Kyyninen, katkera, vihainen. Pyörittelen tekemisiäni, tekemättä jättämisiäni. Sanomisiani, minulle sanottuja. Tästä kehästä on päästävä irti, jotenkin, en vain tiedä miten. Jonkun pitää puhaltaa pois tämä usva päästäni.

Jos ei odota elämältä mitään, ei myöskään pety, sanovat. Mutta saavuttako silloin myöskään mitään? Toisaalta, saavuttaako muutenkaan. Pitäisikö alistua arkeen, antaa olla vain. Oppia löytämään siitä tarvittava. Vai pitäisikö silti pyrkiä kohti haaveita? Eikö joku ääni taivaalta voisi sanoa, että anna olla, ei onnistu. Ettei tarvitsisi hakata päätä seinään. Ehkä minusta ei vain ole. Ei ole tarpeeksi... mitään.

***

En ole vähään aikaan blogannut, koska olen miettinyt, julkaisenko tuota yllä olevaa, yöllistä. Aluksi ajattelin, etten kirjoittaisi täällä mitään kovin henkilökohtaista, mutta toisaalta, olen lukenut muiden blogeista rankkoja asioita: vaikeita masennuksia, vanhempien ja läheisten sairasteluja ja kuolemiakin, erosuruja ja muuta, ja liikuttunut niistä vaikka en useinkaan tiedä edes ihmisten oikeita nimiä.

 Kaipa minullakin on oltava rohkeus sanoa silloin kun tuntuu pahalta. Joskus tuntuu, sillä olen masennustoipilas. Se on pitkä prosessi, joka on jo (toivottavasti) paremman puolella, mutta varsinkin kun unirytmi sekoaa pahasti, tilanne voi olla heikompi. Nyt taas voin jo ihan hyvin, kiitos kunnolla nukuttujen öiden.   

Yllä oleva kuva on muuten otettu ikkunasta sunnuntain aamuyönä 01.56. Ulkona oli aika maailmanlopun näkymä sumun kanssa. Nämä alla olevat ovat lauantai-iltapäivän auringonlaskuista. Näitä ikkunamaisemia on paljon, mutta ne ovat minusta aina erilaisia. Itse en niihin väsy.

Lohturuokaa, ruokalohtua

2010-01-07T23:57:00.000+02:00

Yöllä jälleen kaikki päänsisäiset peikot hakkasivat käytäviään ja rinnalla istui armeija petoja tukahduttamassa. Vasta töihin lähtevien naapureiden ovien kolahdukset karkottivat kynsiään napsuttelevat demonit nurkista ja sain hetkeksi unen. Heräsin harmaaseen myöhään aamupäivällä, tuuli ulvoi ulkona, kieputti kiteitä, ja lumi oli kinostunut lähes puoliväliin ikkunoita. Olinko akvaariossa minä vai katsoinko sisään lumisadepalloon?

Olotila hauras ja hyhmäinen. Kirjoittamisesta ei tullut yhtään mitään, niin journalistisesta, tieteellisestä kuin proosastakaan. Yrjänän Aki on kuvannut tilan parhaiten:

Miten vihaankaan puhetta, sanoja,
Vihaankaan kirjoittamista.
Kävelen vain kehää tyhjässä talossani.
Ajatukset pelkkiä houreita,
Toiveet kuin aamuinen seitti,
Koko elämän aika tuhkaa ja sumua.

(CMX: Melankolia)

Aamiais-lounaaksi teen lohturuokamössön: paksua luonnonjukurttia, pilkottu banaani, granaattiomenan siemenet, hunajaa ja kanelia. Granaattiomenasta tulee mieleen muistoja: talviflunssa Katmandussa, jossa värjöttelen karkea huopa ympärilläni granaattiomenan punaisessa huoneessa hiilivalkean savun tuoksussa, ja nepalilainen ystäväni syöttää minulle lautasellisia toisensa jälkeen granaattiomenan siemeniä, jotka kuulemma alentavat kuumetta - vitamiinipommi räjäyttää taudit pois.

Muistan myös iltapäivän piknikin Kabulin laitamilla ihanan afgaaniperheen kanssa. Nuolin granaattiomenoiden mehua sormistani, kun lukioikäiset tyttäret riisuivat päähuivinsa ja antoivat hiustensa lainehtia tuulenvireessä. Heidän äitinsä ja isänsä pitivät toisiaan kädestä ja taisivatpa vähän halatakin kuin ujot teini-ikäiset. Muutama minuutti vapautta ennen auringonlaskua.

Valoa ja varjoa II

2010-01-06T00:59:00.001+02:00

Mies lähti viikoksi vanhempiaan tapaamaan, ja minä jäin ihmettelemään, kuinka uusavuttomaksi sitä onkaan muutamassa vuodessa muuttunut. Siis että pitääkö nyt puhdistaa kissan hiekkalaatikko ITSE? Imuroida? Palauttaa kirjaston kirjat (miehen työpaikka kun on kätevästi kirjaston lähellä nyt kun Kallion "oma" kirjasto on rempassa)? Keittää aamukahvit ITSE?

Joo. Siitä kahvinkeitosta ei ollut tulla mitään. Ensin piti lähettää tekstari, että missä on suodatinpussit. Sitten siitä pirkuleen keittimestä jäi kansi pois, jolloin tippalukko jäi päälle ja kahvi tulvi suodattimen laitojen yli pitkin hyllyjä. Huokaus. Taidankin olla ensimmäistä kertaa yksin kotona näinkin pitkän ajan sitten syyskuun 2006, jolloin tuo tuli matkalaukkunsa kanssa ja jäi taloksi. Mies on kyllä ollut yksin, minun reissujeni takia viikkotolkullakin...

Tavaroita pakatessaan mies ajatteli ääneen, että voi kun olisi ollut mukava viedä äidille tuliaisiksi sinun tekemäsi huivi. Johon minä, että kyllähän vielä ehdin, onhan tässä puolitoista vuorokautta aikaa. Kuuluisia viimeisiä sanoja. Seuraus: maanista kutomista lähes putkeen 12 tuntia - sormet rakoilla, käsivarsissa nokkosihottumaa (saan joskus villasta, outoa). Rupeaman jälkeen kädet olivat jäykistyneet ja turvoksissa kuin reumatismisella mummollani, mutta anoppi sai huivinsa.

Mies esittelee Baktus-huivia, jota kokeilin nyt vihdoin ensimmäistä kertaa. Taidanpa tehdä itsellekin, mutta vähän hitaammalla vauhdilla... Lanka Rose Mohair, kaksi kerää ja puikot 6. Kuva vähän vääristää väriä, se on kauniin kirsikanpunainen, joka sopii tummalle anopille tosi hyvin. Anoppi kuulemma tykkäsi älyttömästi, kiva! Ja siitäkin, että on niin hyvälaatuista, lämmintä villaa (ja kyllä, siellä etelässäkin voi olla talvella kylmä, vuorilla luntakin).

Laitoin miehen mukaan myös vanhoja, "yhdenmaattavia" pussilakanasettejämme, jotka ovat olleet viime aikoina vähällä käytöllä kun tykkäämme tuplaleveästä, ja vanhoja pyyhkeitämme joulupukilta saatujen edestä tilaa viemästä. Vierailuillamme kun olen huomannut, että sikäläiset lakanat ovat ihan hirveitä tekokuituisia lutruja, eikä puuvillaisia löydy paitsi TÖRKEÄN kalliita eurooppalaisia merkkituotteita. Samoin pyyhkeet ovat ihan hirveitä rättejä. Anoppi oli niitäkin ihaillut, että hyvälaatuisia. Meidän melkein 15 vuotta vanhat! Anoppi on jäänyt myös useita kertoja kiinni siitä, että hipelöi vaatteitani, erityisesti t-paitoja, ja kehuu niidenkin laatua - ihan tavallisia seppäläanttilalindexeja, joiden joukossa muutama Marimekko ja Nanso. Ja että voi pestä 60 asteessa, se on anopille ihan ufo juttu. Väittää, että heidän vaatteensa sulaisivat. Voisivat niin tehdäkin, kyllä.

Täällä Helsingissä on monena päivänä ollut ihan mahtava valo valokuvausta varten. Sisälläkin räps räps vaan.

Valoa ja varjoa

2010-01-04T23:03:00.001+02:00

Iltapäiväkävelyllä yhdessä Helsingin lempparipaikoistani: Linnunlaulussa. Pakkasta niin purevasti että poskipäissä tuntui kuin lasinpalojen viillot.

Olen ihaillut ja haaveillut näistä taloista lapsesta saakka. Kun muut tulivat kaupungista maalle kesälomalle, minä halusin kaupunkiin serkkujen luo. Pyöräilin sitten Keskuspuiston läpi Linnunlauluun, ja istuin kallioilla haaveilemassa ajasta, jolloin voisin muuttaa kaupunkiin. Ja joihinkin noista taloista... kaupunkiin olen päässyt, mutta taloja en tämän lähemmäs. Paitsi tuohon siniseen kerran sisälle, kun kesäisin siellä on taidegalleria, ja omistaja-taiteilijapari kertoi ystävällisesti pitkään talon ja Linnunlaulun historiasta. Kesäillan valo kultasi sisäseinät ja loi nurkkiin varjoja... huokaus. Mieheni oli lähes raahattava minut ulos.

Minusta hyvää huumoria joltain tuntemattomalta nimetä enkelinsä Pateksi. Pakkaspäivä näyttää parhaita puolia ihmisistä!

Ja vielä yksi sarjaan sopiva kotoa, ennen kuin joulukoristeet kerätään talteen. Paitsi meiltä ei kyllä kerätä ennen varmaan pääsiäistä... (mikä kiire ihmisillä on, eikö sitä voisi pitää vähän glitteriä arjenkin kaunistajana?)

Tikulla silmään

2010-01-02T16:00:00.001+02:00

Niin siinä taas kävi, että uusi vuosi ja varsinkin vuosikymmenen vaihde sai aikaan menneen ja tulevan pohdinnan. Edellisessä postauksessani jo mainitsin, että en tee uudenvuodenlupauksia koska niistä saa vain itselleen käsittämättömiä suorituspaineita ja luuserioloa, kun lupauksia ei kuitenkaan pidä. Vaikka sanotaan, että tikulla silmään kuka vanhoja muistelee, vähän piti kuitenkin kartoittaa, ja apuna jo vanhat ja paljon pyörineet meemit.

Mennyt-tuleva 

Kymmenen vuotta sitten

- Vuosituhat vaihtui ruuhkabussissa (asuin silloin kauempana keskustasta ja bussit olivat niin täynnä keskustaan päin ettemme mahtuneet kyytiin ennen kuin oli liian myöhäistä)

- Muutin ex-kihlatun perässä Jyväskylään, elämäni pahimpia virheitä mutta tulipa tehtyä

- Vaihdoin täysin opiskelualaa, mikä taas oli onnistunut päätös

Viisi vuotta sitten

- Kutakuinkin tasan päivälleen viisi vuotta sitten olin Thaimaan Khao Lakissa elämäni haastavimman ja surullisimman työtehtävän parissa 

- Elin hurjinta sinkkuaikaani silloin kun en ollut ympärivuorokautisesti töissä

- Kirjoitin ja julkaisin ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) kirjani (jestas, onko siitä jo niin kauan!)

Kolme vuotta sitten

- Olin tuore vaimo ihanalle miehelle

- Työtehtävät olivat muuttuneet sellaisiksi joista en pitänyt, ja pakosuunnitelma alkoi itää, pääsipä oraallekin

- Asuin ensimmäisen pidemmän pätkän Lähi-idässä

Vuosi sitten

- Toivotimme toisillemme hyvää uutta vuotta Balilla Indonesiassa

- Olimme olleet mieheni kanssa matkalla jo 10 kuukautta, sillä pakkasimme tavaramme, vuokrasimme kotimme ja nostimme reput selkään

- Uskoin vielä, että saisin töitä uudelleen helposti, kun palaamme... (virhevirhevirhe - lähdimme kovin erinäköisestä maailmasta kuin johon palasimme)

Tänä (päättyneenä) vuonna 

- Työt ovat olleet taloustilanteen vuoksi aika soukassa

- Palasin uudelleen yliopistoon että olisi jotain järkevää tekemistä vähäisten varsinaisten töiden ohessa

- Adoptoimme kaksi ihanaa kissaneitoa

Eilen

- Keskustelimme tulevaisuudensuunnitelmista

- Löhöilimme toistemme kainaloissa ja rapsuttelimme kissoja

- Ruokaa ei laitettu vaan tilasimme pizzat (bileiden jälkeisessä olotilassa...)

Tänään

- Nautittiin laiska aamiainen pitkän kaavan mukaan 

- Ulkona auringossa ja pakkasessa (kylmintä sitten... en muista) jäällä kävelemässä, nyt kuumaa kaakaota!

- Illalla ohjelmassa Avatar elokuvissa

Huomenna

- Järjestelemme miehen matkaa, lähtee viikoksi kotimaahansa vanhempiaan katsomaan

- Pyykinpesua (eli paluu arkeen)

- Laitetaan yhdessä jotain hyvää ruokaa (kohta loppuu herkuttelu!)

Ensi vuonna (tänä alkaneena)

- Pakko jaksaa uskoa, että työtilanne muuttuu paremmaksi jossain vaiheessa; sitä ennen lopettaa saamattomuus kirjojen kirjoittamisen suhteen (ja tehdä vaikka omaksi iloksi jos ei muuta) sekä saattaa loppuun tutkinto yliopistolla

- Jonkin sortin elämäntaparemontille (enkä puhu pelkästä fyysisestä puolesta) olisi tilaus, mutta se pitäisi saada aikaan ilman stressiä siitä

- Haluaisin oppia olemaan onnellisempi siitä mitä on ja jättää kyynisyyden ja katkeruuden tietyistä asioista taakse

Vuoden päästä

- Toivon syvästi, että edellisen kysymyksen tavoitteet on saavutettu, erityisesti kohdan yksi

- Oltaisiin ainakin askeleen lähempänä niitä tulevaisuudensuunnitelmia, joista mieheni kanssa keskustelimme

- Ja jos mikään noista ei juuri olisikaan mennyt eteenpäin, niin ainakin olisi ollut parempi vuosi kuin tämä, niin itselläni kuin monilla tänä vuonna erilaisista vaikeuksista kärsineillä ystävillänikin

Osa 2.

Vuosikymmenkatsaus 

1. Missä maissa kävit?

Tähän tarvittiin apuun jo kynää ja paperia. Olen matkustanut aika rajusti menneen vuosikymmenen aikana sekä työn puolesta että omasta halusta, ja viettänyt kaksi vuottakin kokonaan reppureissulla. Piti oikein laskea, kuinka paljon olen ollut kymmenestä vuodesta yhteensä ulkomailla, mutta menin sekaisin eikä siitä tullut mitään. Näppiarvio on, että lähes neljä vuotta. Reissut siis vuosittain (osa voi puuttuakin, kun en vaan enää muista)

2000: Viro, Saksa

2001: Hollanti, Ranska, Italia, Slovenia, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, Unkari, Puola, Liettua, Latvia, Viro, Sambia, Kenia, Tansania

2002: Nepal

2003: (Nepal jatkuu), Intia, Thaimaa, Laos, Vietnam, Kambodzha, Thaimaa, Malesia, Singapore

2004: Kroatia, Bosnia, Unkari

2005: Thaimaa, Usa, Thaimaa, Kenia, Venäjä, Mongolia, Kiina

2006: Brasilia, Ranskan Guyana, Trinidad ja Tobago, St. Lucia, St Martin + Saba (Ranska/Hollannin Antillit), USA, Sveitsi, Venäjä, Libanon, Syyria

2007: Viro, Islanti, Ruotsi, Libanon, Syyria, Intia, Afganistan, Ranska

2008: Italia, Vatikaani, Ranska, Monaco, Saksa, Tshekki, Slovakia, Itävalta, Unkari, Romania, Bulgaria, Kreikka, Libanon, Syyria, Jordania, Egypti, Thaimaa, Malesia, Indonesia

2009: (Indonesia jatkuu), Malesia, Thaimaa, Viro, Saksa, Hollanti, Ruotsi

2. Mikä oli paras matka?
Äh. No mieleen ovat jääneet ainakin useampi kuukausi Nepalissa ja siitä jatkunut yhteensä miltei vuoden reppureissu Aasiassa 2002-2003, Trans-Siperian junamatka 2005, purjehdusreissu Brasiliasta Karibialle 2006 sekä ensimmäinen Libanonin-matka 2006 (jolloin mukaan tuli tuo kaksijalkainen sotasaalis, hih), Afganistanin-työmatka (pitkäaikainen haave)2007 ja 2008-2009 vuoden reppureissu.

3. Paras muutos itsessä vuosikymmenen aikana?

Nuo reissut ovat varmaan muuttaneet aika paljon kun on joutunut näkemään aika rankkojakin asioita ja vaikeita asuinoloja. Ihan kaikesta ei jaksa enää nipottaa ja osaa arvostaa monia asioita Suomessa, esimerkiksi vielä jotenkin toimivaa sosiaalihuoltoa.

4. Onko työalasi muuttunut?

Joo, moneenkin kertaan. Opiskelijasta (pätkä)töihin, sitten pidempi pätkä samassa paikassa (vaikka useita eri tehtäviä) lopulta siirtyminen itsensä herraksi ja sitä kautta sitten taas osa-aika-opiskelijaksi.

5. Tuliko uusia harrastuksia?

Tuli ja osa menikin jo (muutamia liikuntakokeiluja mm. jousiammunta). 2003 suoritin laitesukelluskurssin alkeet ja myöhemmin myös jatkotasoja. Viime vuonna aloitin astangajoogan.

6. Oletko muuttunut ihmissuhteissa?

Kun pääsin eroon huonosta, alistavasta ja psyykkisesti raskaasta suhteesta, oli kasattava oma persoona uudelleen aika alusta. Nykyisellään olen suhteissakin itsenäisempi ja toisaalta en ihan niin nipo, vaikka tuo tyyppi välillä pirttihirmuksi kuittaileekin... 
7. Mikä olisi kannattanut jättää väliin?
No se muutto sinne Jyväskylään, ja siitä suhteesta olisi pitänyt repäistä irti aiemmin.  
8. Onko ystäväpiirisi sama?
Monilta osin, mutta lisääkin on tullut hyviä ystäviä.  
9. Onko elämänasenne muuttunut?
On, vrt. kohta 3. Päättyneen vuoden aikana myös tajusin sen, että monet asiat voivat muuttua nopeasti eikä mikään ole pysyvää, mm. terveysasioiden kautta lähiympäristössä.
10. Mikä yllätti?

No jaa, ainakin salamannopea naimisiinmeno... eipä ole sitä tarvinnut katua!

Tehkää muutkin, jos jaksatte. Tuli kyllä aika pitkä, kahden päivän aikana kirjoitettu sepustus.  

Uudenvuodenjuhlintaa

2010-01-01T20:01:00.001+02:00

Vuoden viimeisen auringonlaskun saattelemana toivotan hyvää (parempaa) uutta vuotta kaikille teille siellä ruudun takana! Toteutukoot toiveenne, pitäkööt lupauksenne ja olkoon onnenne säkki täysi!

Ainoa varsinainen antamani uudenvuodenlupaus on se, että joulusuklaat ja muut herkut on syötävä loppiaiseen mennessä ja sitten alkaa nuhteellisempi elämä herkkujen suhteen. Eilen oli taas varsinaiset mässäjäiset, kun ystäviä tuli kylään, ja kuvia katsoessani säikähdin itseäni. Jotain tarttis ny teherä...

Niistä juhlista sitten. Kaloreja kulutettiin kyllä ihan kiitettävästi ennakkoon, kun taloa siivottiin lattiasta kattoon. Meillä on nähtävästi tullut tavaksi suursiivous ennen uutta vuotta (eikä niinkään joulua), joulu kun vietetään vanhemmilla mutta uudenvuodenaattona on ollut tapana kerääntyä meille - jo ennen kuin mieskään tuli kuvioon mukaan.

Toissapäivänä oli ihana lumipyry, ja lunta satoi sen verran kerrostalonkin sisäpihalle että oli paksu, neitseellinen kerros jollei nyt ihan hankea. Pistin ukon hakkaamaan maton lumessa. Hänen mielestään se oli suorastaan pyhäinhäväistys itämaista villamattoa kohtaan, mutta vakuutin että ei se siitä pilalle mene. Kun otin kuvaa ikkunasta, kuulin kun hän selitti roskapussia tuomaan tulleelle vanhemmalle rouvasihmiselle, että "minä en ole hullu mutta vaimo käski!" Johon rouva että "fiksu vaimo". Nauratti. Sisään tullessaan mies virnisti ja käski katsomaan vielä ikkunasta, josta näkyi tämä:

Hihii. Ja matosta tuli tietenkin puhtaanraikas.

Nyt seuraa jurputusta. Nimittäin siitä, kuinka ajattelemattomia lapsiperheet voivat joskus olla. Puhelin soi noin kahta tuntia ennen kutsuttua aikaa: "me ajateltiin tulla nyt aikaisemmin kun meidän pirkkopetteri ja nicojuulia menevät nukkumaan aikaisin ja meidän pitää vielä raketitkin ampua niin että me ollaan vartin päästä siellä". Aargh. Seurauksena käsirysy kylppärin ovella, kun sekä minä että mies yritettiin yhtäaikaa suihkuun keittiökaaoksen keskeltä. Mies voitti, onhan hänellä pidemmät hiukset ja kaveritkin ovat hänen. Mikä johti siihen, että kun olin pikkuhousuissani ja märkä tukka pystyssä makuuhuoneessa pukeutumassa, vieraat marssivat sen kummempia kyselemättä sinne suoraan ovelta että nyt me laitetaan tää merjamarkku tähän sängylle nukkumaan vähän, pyyhkäisten kissat tieltään lattialle kuin roskat ja samalla sirkuttaen että mitässullekuuluumeilleniinkovinhyvää.

Kun sitten valmistelut ovat vielä yllättäen kovin kesken (meillä ei vain olla niitä jotka tekevät ruokia viikon etukäteen, pitäisi kai sitten oppia paremmaksi ihmiseksi) on pakko palata kyökin puolelle. Sillä aikaa kullannuput levittelevät ilman turhia rajoittavia kieltoja valmiina olevat tarjottavat ja koristeet. Kun lopulta kaikki on valmista varttia vaille seitsemän (se kutsussa lukenut aika) ja isäntäväki istuu sohvalle, niin vieraatpa vetävät jo haalareita kiljuvien pentujen jalkoihin. Juu. Ja ennen kuin saan kaikki kaksplus-aktivistit niskoilleni, täytyy todeta että minulla ei ole lapsiperheitä vastaan mitään jos he eivät ole lapsien saannin jälkeen menettäneet suhteellisuudentajuaan, järkeään ja käytöstapojaan.(Tuo kuullosti vähän "en ole rasisti mutta..." -tyyppiseltä selitykseltä, hihi.) Onneksi monet ystäväni ovat vielä järkipäisiä lastenkin synnyttyä!

Mezze-henkiset tarjottavat ja miehen käsialaa olevat tonnikala-katkarapu-pastasalaatti ja peruna-oliivi-feta-pestosalaatti saatiin siis pöytään, ja olivat omastakin mielestä ihan onnistuneita. Mitä nyt porkkanadippi vaatii vielä vähän maustekehittelyä. Paprikadippi muhammara sen sijaan onnistui loistavasti. Palaan myöhemmin muutaman reseptin kera.

Lahjoja

2009-12-30T23:42:00.000+02:00

Raotetaan vähän sitä, mitä paketeista löytyi.

Muutamia ystäviltä saatuja. Luomusuklaarasia oli kääritty tosi kauniisti aikakauslehden sivuun! Himalajan-suola nauratti, kun olin aiemmin Facebookissa mainostanut uskovani nyt, että se voi pelastaa koko maailman, kun yhdessä ruokaohjelmassa sitä niin hehkutettiin! Ja tuossa saippuassa on kaikki kohdallaan: rakastan tiikereitä ja piparmintun tuoksua! Melkein teki mieli haukata palanen...

Äiti oli tehnyt (pyynnöstä) ranteenlämmittimet ja samaan settiin sopivat sukat.

Kirjoja sain sekä mieheltä että sukulaisilta. Aika monta keittokirjaa ja valokuvauskirjaa, jee! Lukemiseksi oli pukki tuonut Nick Caven uusimman romskun ja Juha Vakkurin Afrikan halki (ettei matkakuume yhtään pääsisi laskemaan). Ehkä paras kirja oli kuitenkin tämä:

Todella hyvä keittokirja, jossa on myös kiva teksti reseptien ohella sekä kauniit kuvat. Minä olen sitä mieltä, että kuvat ovat erittäin oleellinen osa keittokirjassa, se on osa elämystä. Esimerkiksi Tessa Kiros on ollut siksi suosikki, mutta nyt tästä taisi tulla haastaja. Ja luulenpa, että tämän kirjan resepteistä saatatte kuulla vielä!

(Saha muuten on arabiaa ja tarkoittaa terveydeksi - ja samalla että hyvää ruokahalua, noin periaatteessa. Kun hyvästä ruuasta tervehtyy, on se ajatus. Tämä siksi, että olin oppinut näin sanomaan kun joku aivastaa, ja ihmettelin miehelleni että ompa kumma nimi kirjalla. Hyvän ruokahalun toivotukseksi olin oppinut että sahtein ja sehän on - tarkemmin ajatellen - tuon duaalimuoto. Arabian oppitunti päättyy tähän.)

Jouluhämyä kuvina

2009-12-28T23:10:00.000+02:00

Ja sitten vielä, ettei menisi liian melankoliseksi, kylän komeimmat valot:

Ja naapurin kilpailevat:

Libanonilainen mausteinen ja pähkinäinen joulukalkkuna

2009-12-28T00:44:00.002+02:00

Meillä on jo sellaiseksi muodostunut perinne, että joulupäivänä paistetaan libanonilaisittain maustettu pähkinäinen kalkkuna. Aattona kun syödään perinteisesti mummolassa koko suvun voimin.

Alun perin ohje tähän kalkkunaan saatiin ensimmäisenä yhteisenä joulunamme, kun mieheni soitti setänsä vaimolle (hänen sukunsa joulukalkkunamestarille) Libanoniin - ja kirjoitti muistiinpanot arabiaksi pikkuisille lapuille, joita sitten äiti on säilyttänyt. Reseptejä sielläpäin harvemmin noudatetaan, ja tämäkin on kehittynyt kokeilemalla matkan varrella. Ohjeet ovat edelleen summittaiset, mutta kuta kuinkin että:

Tarvitaan:

Yksi kalkkuna (4-5kg) sulatettuna paketin ohjeen mukaan, jos jäisenä.

Sitruuna

Oliiviöljyä

Mausteseos: 2rkl kanelia, 2rkl jauhettua mustapippuria, 1 rkl suolaa, 2 tl jeeraa, 2 tl jauhettua kardemummaa (sekoita keskenään).

2-3 porkkanaa

2 sipulia

vettä 

Paistamisen aikana noin pari desiä kuivaa valkoviiniä, öljyä ja voita.

Riisitäyte: 

7,5 dl pitkäjyväistä riisiä

(noin 200g jauhelihaa

tai pari kupillista palottuja, kuivattuja hedelmiä, esim. aprikooseja, sultanoita tai viikunoita)

reilu kupillinen pinjansiemeniä

kupillinen manteleita

kupillinen muita pähkinöitä (esimerkiksi kastanjoita, saksanpähkinöitä jne.)

1 sipuli

2 tl kanelia 

kana- tai kasvislientä (tai vettä ja kuutioita)

Aluksi riisitäyte: pilko sipuli, kuullota öljyssä. Lisää joukkoon kaneli sekä riisit, kuullota. Lisää sitten kasvislientä kunnes riisi on noin pari senttiä liemen alla. Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Keitä riisi puolikypsäksi, anna hautua vielä hetki ilman lämpöä että kaikki vesi imeytyy. Lisää pähkinät seokseen. Jos käytät kuivattuja hedelmiä, lisää ne tässä vaiheessa. (Jos haluat käyttää jauhelihaa, ruskista se pannulla sipulin kuullottamisen jälkeen ja seuraa muuten ohjetta. Autenttisessa libanonilaisversiossa on aina lihaa, meillä sitä ei tässä käytetä. Riisi sopii muuten myös lisukkeeksi, ja tuon lihan kanssa varsinkin jopa koko ruuaksi.) 

Kalkkuna: poista sisältä kaula ja mahdolliset sisäelimet, tee niillä mitä teet. (Meillä ne menevät eläimille, mutta niistä saisi kyllä jonkun lihaliemenkin, esimerkiksi.) Huuhtele lintu hyvin sisältä ja ulkoa, kuivaa huolellisesti talouspaperilla. Hiero pinta sitten ensiksi sitruunamehulla, puristele puolikkaita kunnolla prosessissa että mehua jää varsinkin linnun sisään. Hiero sitten pintaan myös öljyä ja lopuksi mausteseos huolellisesti ulkopintaan, nahan alle ja sisäpuolelle.

Täytä kalkkuna riisitäytteellä (jos sitä jää yli, siirrä sivuun odottamaan). Sido koivet ja siivet puuvillanarulla tiukaksi paketiksi. Laita "väärin päin" (eli lihaisa rinta alaspäin) uunivuokaan, jonka pohjalla on tilkka vettä sekä palotut porkkanat ja lohkotut sipulit.

Paista uunissa ensin 175 asteessa puolisen tuntia, kunnes nahka on ruskistunut. Valele muutaman kerran tänä aikana tilkalla valkoviiniä. Käännä lintu sitten lihaisa puoli ylöspäin, valele öljyllä. Paista taas puolisen tuntia, valele välillä viinillä ja/tai öljyllä. Laske lämpö sitten 150 asteeseen, paista kypsäksi (kunnes liha irtoaa reisiluista ja veitsellä pistetystä reiästä tuleva neste on kirkasta; noin 45 minuuttia per kilo). On tärkeää, että valelet lintua paiston aikana usein, aluksi viinillä ja/tai öljyllä ja sitten vuoan nesteellä, muuten liha jää kuivaksi. Jos pinta ruskistuu liikaa, peitä foliolla. Kun tuntuu, että liha on melkein kypsää, voitele voisulalla viimeinen kierros.

Anna kalkkunan vetäytyä vielä paiston jälkeen folion alla puolisen tuntia. Tee sillä aikaa kastike vuokaan jääneestä paistonesteestä: siivilöi se (tallenna porkkanat ja sipulit), kuumenna kattilassa ja siivilöi joukkoon kaksi lusikallista vehnäjauhoja. Lisää tilkka kermaa ja esimerkiksi portviiniä, myös suolaa ja mustapippuria jos tarvis. Aseta kalkkuna täytteestä yli jääneen riisin ja täyteriisin sekä niiden päälle asetettujen porkkanoiden ja sipulilohkojen muodostamalle pedille, leikkaa kauniiksi viipaleiksi ja tarjoa kastikkeen kanssa. Nam!

Harmi kun tuota libanonilaista Ksaran viinitilan valkoviiniä ei saa Alkosta, se on meinaan todella hyvää. Ksaran punkkua kyllä saa, suosittelen kokeilemaan! Sopii erityisesti grillattujen lihojen ja juustojen seuraksi.

Joulukalenteri: luukku 24.

2009-12-24T13:40:00.000+02:00

Hyvää ja rauhallista valon juhlaa kaikille!!

Joulukalenteri: luukku 23

2009-12-24T00:44:00.000+02:00

Koristeet ovat paikoillaan kuusessa - ja muuallakin. Joulu saa tulla.

Lapsuudenkodissa jotenkin kuuluu olla pieni määrä kitchiä koristeissa. Enkelin olen itse tehnyt vuosia sitten paperinarusta (pää ja kädet on ostettu). 

Joulukalenteri: luukku 22.

2009-12-22T17:43:00.000+02:00

Haettiin isän kanssa kuuset omasta metsästä. Kotiin ja mummolle. Toinen löytyi helposti, mutta toista piti etsiä hyvä tovi. Metsä kasvaa kuulemma liian hyvin, ja kuuset jäävät siksi harvaksi. Muuten hyvä, mutta joulukuusten kannalta ei. Piti kaataa aika iso puu, josta otettiin latva.

Mummolassa lämmiteltiin takan äärellä ja kuivattiin sukat. Mummon kinkku on jo melkein paistunut.

Joulukalenteri: luukku 21.

2009-12-22T01:27:00.001+02:00

Saunanraikkaana, putipuhtaana. Kotikotona, ennätyksellisen hitaan ajomatkan jälkeen. Veli tuli hakemaan meitä ja kissoja, mutta myräkkä oli semmoinen että normaalisti reilun neljän tunnin ajomatka kesti seitsemän tuntia - kuski kommentoi viiden tunnin hujakoilla, että vaatii nyt välipitsan. Eihän siihen voinut kuin suostua. Puuterilumi pöllysi sekä taivaalta että tien pinnasta nousten niin että näkyvyys oli välillä miinuksen puolella, alla pakkasliukas tie. Takapenkillä mouruavat kissat.

Toisaalta maisema oli myös huikaisevan kaunis: lumi säkenöi auton valoissa ja tykkylumi koristi puut. Mies kommentoi, ettei nyt yhtään ihmettele, miksi suomalaiset kuskit ovat rallin ja formulan huippuja kun tälläisissä oloissa harjoittelevat.

Tälläisiä tyyppejä tein. Kirpparilta löytyi pari miesten vanhaa kalsaripaitaa, joissa oli aivan ihana kuosi. Oli jotenkin selvä, että niistä pitäisi tehdä possuja, joko pakettien koristeeksi tai kuuseen. Leikkasin nämä wagnereiksi nimeämäni otukset ihan vapaalla kädellä, käänsin nurin, ompelin saumat, käänsin takaisin oikein päin puupuikon avulla ja täytin vanulla. Hännässä on pikkuisen rautalankaa, että menee sikkuralle.

 Oli tosin sen verran kovaa hommaa ommella käsin, että näiden parin prototyypin jälkeen päätin tehdä loput kotona äidin ompelukoneella. Osa on siis vielä osissa odottelemassa. Yhdestä tuli elefantti, kun se vaan alkoi siltä näyttää leikkausvaiheessa.

Joulukalenteri: luukku 20.

2009-12-21T03:44:00.000+02:00

Joululahjavalvojaisista, hyvää iltaa.

Tänään ymmärsin, etten ehdi tehdä kaikkea suunnittelemaani valmiiksi ennen joulua. So what. Tehdään mikä ehditään. Ja kuusen alla on jo paketteja!

Miehen kaivattu joululoma alkoi, ja huomenna (tänään) lähdemme kotikotiin jouluksi. Huomennakin (tänään) kiire päivä, kun pitää ehtiä moneen. Kopioin tähän osan miehen muistilistasta (kirjoitusvirheineen) huomisen suunnitelmaksi:

- Put carpet out 

- Library Maiku books

- Shopping (Antila ...)

- Pick up lohi

- Buy kalkuna

- Osta Castana (kastanjat, toim. huom.)

- Call anoppi to buy kissa hiekka

Ja niin edelleen. Minun listani on jo hieman lyhyempi. Mutta nyt tonttu nukkumaan!! 

Joulukalenteri: luukku 19.

2009-12-19T21:43:00.000+02:00

Pipareita, olkaa hyvä. Puput ja kisut odottavat vieläkin kuorruttamista (nyt jo sievissä pinoissa rasioissa), kun joulupukin pajalla on ollut ruuhkaa. Tai mikä lie Penelope: aamulla purkaa mitä illalla on kutonut. Tämä lahja on tehty kolmeen kertaan. Kerron lisää heti aaton jälkeen!

Joulukalenteri: luukku 18.

2009-12-18T15:23:00.000+02:00

Kaikkien aikojen joululeffa? Yritin miettiä tätä räkiessäni sängyn pohjalla. Kyllä, niin siinä vain kävi että nyt on joku lentsunpoikanen taas iskenyt ja ajattelin, että pakkolepo tässä vaiheessa saattaa vielä pelastaa joulun. Toivottavasti. (Ärsytti, kun olin suunnitellut tälle päivälle miljoonia asioita. Sitten kuitenkin muistin, että joidenkin tutkimusten mukaan positiivinen asenne auttaa parantumisprosesseissa. Joten päätin pysyä iloisella mielellä. Tulee se joulu ilman komeroidenkin siivoamista.)

Ne leffat. Paras animaatio on ehdottomasti Lumiukko, jota ilman ei tule joulua.

 The Snowman kuuluu jouluaattoon niin ehdottomasti, että viime jouluna oli tulla itku, kun olimme kaukana kotoa, ja tajusin etten näe sitä telkkarista perinteen mukaisesti. Se oli ehkä lopullinen koti-ikävän aiheuttaja jouluaattona, mutta onneksi mies pelasti joulun löytämällä sen netistä. Tuolta. Rakastan tuota animaatiota ja sen musiikkia niin paljon, että häämarssimmekin kirkosta poistuessa oli Lumiukon teema Walking in the Air.

Toinen jouluun ehdottomasti kuuluva on Samu Sirkan joulutervehdys ja Disneyn piirretyt. (Lapsettaako vähän? No, jouluna saa.) Joulun alla taas voi katsoa Painajaista ennen joulua. Tim Burton on vaan niin nero!

Ja sitten niistä oikeista elokuvista hyvälle mielelle tulee ainakin klassikosta Yksin kotona - ja nimen omaan siitä ensimmäisestä, ei niistä jatko-osista. Yksi kestosuosikkejani on myös melko uusi romcom (eli siis romanttinen komedia) Rakkautta vain (Love actually 2003). Jotenkin aivan ihana ja loistavat näyttelijät lisäksi.

Itkettävän kaunis on puolestaan Joyeux Noël, joka kertoo ensimmäisen maailmansodan aikana jouluyöksi tehdystä tulitauosta Ranskan-Saksan-rintamalla. Kannattaa katsoa lisää tuosta linkistä, ja suosittelenlämpimästi elokuvaa! Siinä on myösupea musiikki. Kaikkiaan hieno aikuisten jouluelokuva.

  Mitkä ovat teidän mielestänne parhaat jouluelokuvat?

Joulukalenteri: luukku 17.

2009-12-17T16:22:00.001+02:00

Pakkanen on punastuttanut posket, lumi tarttuu ripsiin. Yksi kerrallaan valot syttyvät ja sininen hetki on ohi kuin kiireisen huokaus. Pihamaa hiljentynyt, lumi peittää naapurin pyykit.

Nopeasti minttuteetä lämmikkeeksi ja kynttilät palamaan. Kissa venyttelee ja nauttii raukeana patterin lämmöstä, toinen kyhnää viereen kehräämään. Kiireesti, kiireesti pitää - shhh - salaisuuksia jouluksi, jos vielä ehtisi valmiiksi. Kädet pysähtyvät vain laittamaan suklaata suuhun välillä.

Joulukalenteri: luukku 16.

2009-12-16T19:53:00.000+02:00

Meinasi melkein jäädä kirjoittamatta. Kiirusta pitää tämä joulunalus.

Kun käyttäydyin lapsena oikein huonosti, mummoni sanoi että Taivaan Isä pudottaa kuumia kiviä päälle (pohjalaiset kasvatusmetodit kunniaan!) Nyt on sitten varmaan pohja saavutettu... no ei vaan, ei niitä kuumia kivä taivaasta päälle tullut. Käytin pois saamani lahjakortin kuumakivihierontaan, ja varsin mukavaa rentoutusta olikin. Sopi myös pakkaspäivään ja lomanaluskiirestressiin. Jos joku vielä pohtii lahjavinkkejä, tuollainen lahjakortti Kaisaniemessä sijaitsevaan EkoEgoon on oikein hyvä idea. Monenlaisia luonnonmukaisia hoitoja on heillä, mutta kuumakivi oli mukava uutuus. Ei se minun kirjoitusjäykkiä hartioitani avannut, mutta rentoutti tosi kivasti ja tuntui panneen aineenvaihdunnan liikkeelle. Suosittelen kokeilemaan, ja nyt pohdin, että mistä saisin laavakivet kotiin...

 Kuvalähde.

Ja sitten vielä tänään pohdin, että mikä näitä, näitä, näitä ja ennen kaikkia näitä ihmisiä oikein vaivaa? Ja pitääkö olla tästä suomalaisena ylpeä sitten? Koko kortteli sätkii epilepsiakohtauksessa tuommoisista. Amerikkalaiset. Hyi.

Joulukalenteri: luukku 15.

2009-12-15T12:47:00.000+02:00

Kaveri kävi eilen ja toi tuommoisen ihastuttavan pähkinänsärkijäukkelin Lontoon-tuliaisina.

Nyt ei kerkee muuta kun pitää tehdä kortit valmiiksi että saisi vielä halvemmalla postimaksulla (miksi kaikki pitää aina jättää viime tippaan, kysyn vaan) ja kuorruttaa piparit ja turjustautua toppaan että pääsee kauppaan hikoamaan jouluostoksille. Opinnot ja oikeat työt, mitä ne on? Nyt tulee JOULU! ;) (Ai niin, päätin että tähän blogiin ei tule hymiöitä. No, meni jo.)

Joulukalenteri: luukku 14.

2009-12-14T13:56:00.001+02:00

Tuliko sehiljalleen leijuvista lumitähdistä, jotka sitten intoutuivat pyryksi?Vai innosta hihkuvasta miehestä, joka riemuitsi, ettei ole koskaanaiemmin nähnyt tälläistä lumipyryä - eikä Suomen-vuosinaan vieläolekaan, kiitos ilmaston lämpenemisen? 

Tuliko se joulumarkkinoiden punaposkisesta tytöstä, joka möi paahdettuja manteleita? Höyryävän kuumasta glögistä? Tai tuliko se Kallion kirkossa lauletuista Kauneimmista joululauluista?

Joulukorttiaskartelusta, jonka päälle karvainen kaveri lösähti sillä seurauksella että turkki kimaltaa edelleen?

Piparitaikinan tuoksusta vai sen pinnan pikkuruisista tontunjäljistä (kun emme malttaneet pitää siitä näppejämme erossa, nami)? Auenneen hyasintin tuoksusta? Tämän päivän kimaltelevasta satumaisesta maisemasta?

Kiitos kun tulit takaisin, joulumieli!

Joulukalenteri: luukku 13.

2009-12-13T12:20:00.001+02:00

Hyvää Lucian-päivää!

Kuva ei ole ihan niin vanha kuin miltä näyttää, käsittelin sitä. Se on otettu muistaakseni 1991, ja koulumme Luciana olen minä. Muistan yhä laulun sanat ulkoa, kun sitä piti käydä laulamassa vanhainkodeissa ja päiväkodeissa. Puku tehtiin niin, että makasin lakanakankaan päällä, ja äiti leikkasi sen suoraan siitä.

Lucian-päivä on yksi kieroutuneista juhlasuosikeistani. Ensinnäkin katolisen pyhimyksen juhlinta läpi protestanttisten vuosisatojen on jo kertomus sinänsä - Luciahan oli legendan mukaan sisilialainen neito, joka kääntyi kristityksi ja teki neitsyyslupauksen. Hän antoi purki kihlauksensa, mistä sulhasmies vallan suuttui ja päätti lähettää hänet porttolaan. Pyhä henki täytti kuitenkin neidon niin, ettei häntä pystynyt liikuttamaan. Sitten Lucia repi silmät päästänsä, koska sulhanen oli niihin niin mieltynyt, ja lähetti ne lautasella kosijalleen. Lopuksi hän koki kohtalonsa miekanterästä noin vuoden 300 tienoilla.

Juliaanisen kalenterin mukaan talvipäivänseisahdus oli joulukuun 13. päivän tienoilla, ja pakanallisessa pohjolassa talvipäivänseisahdukseen liittyi kaikenlaisia pimeyden ja valon palaamisen rituaaleja. Pitkä ja pimeä Lussinyö oli monille kauhistus. Henget jylläsivät (vertaa Halloween). Lussin aikaan ei myöskään saanut tehdä tiettyjä töitä, kuten kehrätä.

Talvipäiväseisahdus, Yule, oli maagista aikaa, jolloin valo piti saada palaamaan maailmaan. Siihen liittyi oleellisesti Freya: kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden mutta toisaalta myös mm. sodankäynnin jumalatar. Freya kuvattiin aina kauniina, vaaleana ja sinisilmäisenä. Hän liikkui mustien kissojen vetämillä aurinkovaunuillaan. Kissat säätelivät valoa, ja uskottiin, että jos esimerkiksi satoi pitkään, kissat olivat nälkäisiä. Nykyisin Lucian-päivänä tarjoillaan lussekatten-sahramipullia - valokissapullia. (Ja mistäköhän noita-akkojen mustat kissat ovat peräisin...) Freya, tai hänen toinen identifikaationsa Frigga, oli myöskin kehräyksen jumalatar, tavallaan kohtaloa kehräävä. Siksi kehrääminen oli hänen päivänään kiellettyä, jotta valo palaisi.

Juhlitaan siis valon palauttajaa, ja eipäs kehrätä sitten siellä!

Ps. Perjantai= fredag (sv.), freitag (de.) = Freyas dag. 

Joulukalenteri: luukku 12.

2009-12-12T14:26:00.000+02:00

Hieman synkissä sävyissä vieläkin, mutta sainpahan sentään tehtyä suklaakaurakeksejä aamupalan ilostuttajaksi.

Mausteiset suklaakaurakeksit

50g voita tai margariinia

1dl fariinisokeria

3 dl kauraryynejä

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl kanelia

2 tl piparimaustetta

1 muna

100g tummaa suklaata rouheena

Sulata voi ja sokeri kattilassa. Anna jäähtyä hetki. Sekoita kuivat ainekset ja lisää voi-sokeriseokseen. Lisää myös muna ja lopuksi suklaa. Nosta nokareita leivinpaperille ja paista vajaat 10 min 200C. Jälkihuomautus: mausteita olisi voinut olla enemmänkin, nyt jäivät suklaan maun alle. Suklaa myös suli jo sekoitusvaiheessa eikä tullut suklaahippukekseja, mutta väliäkös sen.

Joulukalenteri: luukku 11.

2009-12-11T15:52:00.000+02:00

Japanilainen nimeni voisi olla tällä hetkellä Katosiko Joulumielesi. Henkilökohtaiset huolet painavat, enkä saa mitään juuri nyt aikaiseksi millään rintamalla. Jouluvalmisteluiden tärkein osuus on tällä hetkellä se, että polttelen vanhoja kynttilänjämiä loppuun...

Onko teillä ehdotuksia, mistä löytyisi kadonnut joulumieli?

Pysähtynyt

2009-12-10T17:16:00.000+02:00

Valokuvatorstain haaste 152: pysähtynyt.

Luang Prabang, Laos.

Joulukalenteri: luukku 10.

2009-12-10T11:42:00.000+02:00

Olen vähän kukkapuritanisti. Useimmiten ostan itse vain valkoisia. (Auringonkukkia saa harvemmin valkoisina, tosin, ja silti ne ovat yksiä suosikkikukkiani. Ne kyllä liittyvätkin siihen yhteen tiettyyn valoisaan aikaan.)

Hyasintit ovat ehdottomasti kauneimpia joulukukkia, ja vain valkoisina! Luin jostain lehdestä, että ne kasvavat myös pelkässä vedessä. Sitä piti kokeilla. Ohje oli, että multa rapsutetaan ja pestään varovasti pois ja vettä niin paljon että juuret peittyvät mutta sipuli ei ole veden alla. Tämä koeyksilö ei ole ainakaan kolmeen päivään kuollut vielä, mutta saapa nähdä mitä siitä nousee.

Samaan aikaan toisaalla: tämä saattaa aueta jo viikonlopuksi!

Joulukalenteri: luukku 9

2009-12-09T13:51:00.000+02:00

Lunta!!

Ja just nyt ei sitten muuta.

Joulukalenteri: luukku 8.

2009-12-08T03:09:00.001+02:00

Törmäsin vahingossa nettisaittiin, jossa oli skannattuna satoja Neuvostoliiton aikaisia joulu... kröh, siis uudenvuodenkortteja. Avaruusaika näytti olevan huipussaan, kun kovasti Joulupukilta näyttävä Pakkasukkokin oli valloittamassa tähtiä. Monissa korteissa esiteltiin koko neuvostokalusto: Sputnikit, Vostokit, Souyzit. Välillä ukko hengasi kosmonauttien kanssa, välillä koko hahmo oli korvattu sankarillisella kosmonautilla, joka nautti troikan vetämässä reessä lumikuningattaren seurasta. Vaikka troikka-ukko-lumityttö -kuvaelma olisi ollut ihan klassisen slaavilainen, saattoi taivaalla esimerkiksi lennellä pienellä avaruusraketti.Ja kuusien huippuna loisti tietenkin punatähti. 

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa kuviin. Minulle tuli nostalginen lapsuusolo, ja sitten mietin että olimmeko me oikeasti noin neukkukuvaston kyllästämiä, kun monet vaikuttivat ihan tutulta.

Joulukalenteri: luukku 7.

2009-12-07T14:25:00.001+02:00

Kuvan viehättävä nuori nainen on varttunut jo 90 vuoden ikään. Isotätini Katri viettää siis tänään synttäreitään maalla, ja sydämeni on vähän kipeä (kuten mieheni asian ilmaisisi) kun en pääse hänen juhliinsa. Olemme olleet aina läheisiä, naimattomana ja lapsettomana hän otti minut hoidokikseen ja vietin pitkiä pätkiä lapsuuttani ja nuoruuttani hänen luonaan, ikään kuin kolmannessa mummolassa. Katri asuu yhä yksin samassa talossa, ei tarvitse juuri mitään apua (paitsi pihan raskaimmissa töissä yms.) ja on kuulemma leiponut taas notkuvat pöydät herkkuja juhliinsa.

Vaan millä saisi puhdistettua tuon vanhan kuvan, johon olen varmaan itse mämminyt jotain sotkua lapsena? (En jaksanut skannata, otin kuvasta kuvan.)

UPDATE: Maelka on aloittanut uuden kuvaushaasteen: mustavalkoinen maanantai. Vähän lupailin tuohon jo osallistua, ja kun nyt katsoin haasteen, aiheena oli 'vanha'. Tämä joulukalenteripostaus sopi siis tuohon kuin nenä päähän! Katrin muotokuva ei tosin ole oma ottamani, enkä valitettavasti tiedä sen kuvaajaa. Syyllistyn siis pieneen tekijänoikeusrikkeeseen sikäli (kuva kuvasta ei poista tekijänoikeuksia). Sorry, sinä ehkä jo manan mailla oleva valokuvaaja.

Joulukalenteri: luukku 6

2009-12-06T15:11:00.000+02:00

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivän brunssin mustikka-vanilijasmoothien lumihiutalekoristelukokeilu ei oikein onnistunut, jugurtti taisi olla siihen liian painavaa kun upposi. Hyvää oli silti!

Siihen tuli:

Noin desi jäisiä mustikoita

2 pientä banaania 

Noin desi vanilijajugurttia

Noin puolitoista desiä mustikkakeittoa

2 tl vanilijasokeria

Puolisen desiä maitoa.

Nyt viritellään jo kanavia Tarjan pukujuhlia odottamaan!

Joulukalenteri: luukku 5.

2009-12-05T16:18:00.001+02:00

Tämä luukku on omistettu yhdelle keittiöelämän lempiaiheistani elimausteille. Siivosin tänään maustekaappini, ja ajattelin samalla avatasen salat. Ylin kuva on tosin otettu television kautta; TravelChannelilla sattui olemaan aamupäivällä ohjelma mausteista.

Tuolta se tulee, ja tuonne se menee:

Joku voisi kai olla sitä mieltä, että aika paljon mausteita (varsinkin kun ns. normaalit purkit ovat eri hyllyllä ovessa). Meillä niitä kuitenkin menee, tuollainen hillopurkillinen kanelia (alakuva, oikea alakulma) parissa kuukaudessa. Lisäksi olemme juuri saaneet täydennyserän miehen kotimaasta joulun tarpeisiin. Kanelin lisäksi aina on pakko olla tähtianiksia, minttua ja vanilijasokeria. Sen voi muuten tehdä itsekin: halkaistu (voi olla jo kerran "keitetty") vanilijatanko upotetaan hienokiteiseen sokeriin tiiviiseen purkkiin, annetaan maustua vähintään viikko.

Nyt täytyy jatkaa siivoamista. Blääh.

Joulukalenteri: luukku 4.

2009-12-04T01:09:00.000+02:00

Piparitalo. En ole vuosiin tehnyt, mutta mietin että pitäisiköhän taas. Aika on jo kullannut painajaiset ja nahat sormenpäissä parantuneet kuuman sokerin poltoista... Katselin netistä mallia, ja törmäsin tähän:

Jos ihmettelette, siinä on piparinen possulentsuvirus, H1N1. Ihan helmi! Kuva on Oulun yliopiston verkkosivulta, opiskelijoiden rakentama ja osallistuu vuotuiseen piparitaloäänestykseen. Sivulla on muitakin mielenkiintoisia malleja, kuten Kasvihuoneilmiö ja CSI: Grönlanti.

Lisää ideoita voi katsella esimerkiksi Kotilieden netin lukijoiden kuvissa. Kaikkien aikojen kertomus piparitalon teosta löytyy kuitenkin Hide Park -blogista. Kannattaa lukea, minä repesin. Juuri näinhän se useinkin vain menee. Ehkä sittenkin jään vielä miettimään tuota tekemistä.